Työskentelet henki- ja eläkevakuuttamiseen erikoistuneessa liiketoimintayksikössämme niin tuotehallinnan tehtävissä kuin myynnin tukena. Markkina-alueenamme on Pohjoismaat ja EU-alue. Vastuullasi on varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaidemme tarpeita, ja että se kehittyy kilpailukykyisenä markkinoilla. Tämä sisältää tuotekehityksen suunnittelua ja johtamista, tuotevalikoiman hallintaa ja tuotemarkkinointia.
Toimit tiiviisti myynnin ja markkinoinnin tukena, esimerkiksi tuote-esittelyjen ja demojen suunnittelussa sekä toteutuksen parissa. Osallistut myös asiakkaidemme tarjousprosesseihin yhdessä muiden asiantuntijoidemme kanssa. Tehtävässä menestyäksesi tarvitset vahvaa finanssialan ymmärrystä, sillä olet avaintekijä uusien konseptien suunnittelussa ja jalkautuksessa.
Arvostamme erityisesti proaktiivista asennetta, monipuolista osaamispohjaa, innovatiivisuutta, laadukasta työnjälkeä, tiimityötaitoja sekä kiinnostusta uuden oppimiseen. Työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja luovuutta sekä kiinnostusta finanssialaa kohtaan. Olemme ylpeitä voidessamme kehittää yhteiskunnallisesti merkittäviä järjestelmiä, joista asiakkaamme hyötyvät liiketoiminnassaan pitkäjänteisesti useiden vuosien ja jopa vuosikymmenien ajan.
Tehtävässä menestyäksesi tarvitset:
- Liiketoiminnallista paloa ja ymmärrystä. Kykyä käydä keskustelua ja rakentaa toimivia business caseja, perustella markkinatarpeita ja tarvittavia investointeja
- Asennetta ja kykyä asettua asiakkaan asemaan ja rakentaa tarinaa oikeasta perspektiivistä
- Vahvaa yli 3 vuoden osaamista vakuutusliiketoiminnasta ja finanssialasta. Erityisesti kokemus säästö-, henki- ja riskivakuuttamisesta luetaan eduksi. Myös kokemus työeläke-, työttömyyskassa- tai pankkiliiketoiminnasta on eduksi.
- Vankkaa yli 3 vuoden kokemusta tuotehallinnasta ja käytännön otetta asioiden eteenpäin viemiseen
- Ohjelmistoliiketoiminnan osaamista tuotekehityksen ja perusprosessien tiimoilta ja käytännön kokemusta ohjelmistotuotannosta
- Teknistä IT- ja sovellusarkkitehtuuriymmärrystä
- Erinomaiset viestintä- ja projektityöskentelytyötaidot ja valmius sujuvaan toimintaan sekä asiakkaan että muiden sidosryhmien kanssa
- Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa. Ruotsin kielen taito katsotaan myös eduksi.
Tarjoamme inspiroivan työympäristön kasvavassa ja menestyvässä organisaatiossa, jossa pääset kasvattamaan omaa asiantuntijuuttasi. Työkulttuurissamme tuemme toinen toisiamme matalalla kynnyksellä, viljelemme huumoria ja opimme yhdessä uutta. Työyhteisömme tukee kaikkia jäseniään tarjoamalla joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi etätyön muodossa mutta edellytämme työskentelyä myös toimistolla pari kertaa viikossa. Lisäksi meiltä löytyvät erinomaiset ja turvaa arkeen tuovat edut sekä mahdollisuus yhteisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Me haluamme, että voit keskittyä loistamaan siinä, missä sinä olet parhaimmillasi.
Voit myös lukea lisää Evitec Life henki- ja eläkevakuutusratkaisustamme tästä.
Oletko valmis hyppäämään asiantuntevaan ja lämminhenkiseen työyhteisöömme?
Lähetä hakemuksesi jo tänään. Käymme hakemuksia läpi hakuaikana ja täytämme paikan heti oikean henkilön löytyessä. Hakuaika päättyy 31.7.2023.
Lisätietoa tehtävästä antaa:
Jani Boström, jani.bostrom@evitec.com
Evitec on finanssialalle järjestelmäratkaisuja ja konsulttipalveluita toimittava yritys. Se tarjoaa lisäksi analytiikka- ja tiedonhallintapalveluita useille toimialoille. Vuonna 1992 perustetun Evitecin toimistot sijaitsevat Espoossa, Tampereella, Porissa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Henkilöstömäärä on lähes 350 henkilöä.