Asiakastarina

Evitec Solutions digitalisoi Kuntarahoituksen ja Suomen Pankin välisen lainojen panttausprosessin

Kuvassa vasemmalta: Ari Siivonen, Minna Saonegin ja Kirsi Vetterstrand

Rahoituspalveluja tarjoava Kuntarahoitus on ottanut suuria harppauksia digitalisaatiomatkallaan: luottopäätösten ja vakuushallinnan jälkeen lähdettiin uudistamaan lainojen panttausta Suomen Pankille sekä siihen liittyvää seurantaraportointia.

Evitec Solutions on ollut tiiviisti mukana rakentamassa Kuntarahoitukselle vakuudenhallinnan kokonaisuutta. Nyt kehitetty lainojen panttaus- ja seurantasovellus, Paco, liittyy Suomen Pankin antolainojen panttausprosessin sähköistämiseen.

-Olemme tehneet vakuudenhallinnan toiminnallisuuksiin liittyen Evitec Solutionsin kanssa yhteistyötä jo aiemmin. Kun saimme viime vuonna indikaatiota, että Suomen Pankki uudistaa panttausprosessinsa, oli luonnollista ottaa mukaan kumppani, jonka kanssa muutos voitiin tehdä ketterästi, kertoo transaktiopalveluiden osastonjohtaja, Minna Saonegin.

Projekti toteutettiin tiiviissä aikataulussa. Suomen Pankin antamat tekniset määritykset ja dokumentit ohjasivat kehitystä, mutta käytännön toteutuksesta, käyttöliittymästä ja muista toiminnallisuuksista vastasi projektitiimi. Kuntarahoituksesta oli läpi projektin mukana käyttäjiä, joista yhtenä asiantuntija Kirsi Vetterstrand. Kirsin mukaan ”työnteko on uuden järjestelmän ansiosta mielekkäämpää ja ennen kaikkea tehokkaampaa”.

Ratkaisun haluttiin kestävän aikaa ja sopeutuvan mahdollisiin muutoksiin.

-Rakensimme sovelluksen tietovaraston päälle pienentääksemme järjestelmäriippuvuutta. Suomen Pankki edellytti SWIFTin tarjoamaa FileAct-toiminnallisuutta, jota emme ole aiemmin käyttäneet. Muut teknologiset ratkaisut olivat meille ja Evitec Solutionsille jo ennestään tuttuja, jatkaa Business Solution Manager, Ari Siivonen.

Tehokkuutta sprinteistä

Projekti toteutettiin kuuden kuukauden aikana sprinteissä. Ennen ensimmäistä sprinttiä toteutettiin alkuhaastattelut, joiden perusteella ymmärrettiin tarkemmin ratkaisun sisältö ja sen perusteella valittiin oikeat osaajat projektitiimiin.

-Sprintti työskentelytapana oli toimiva tässä kehityksessä, asioita päästään heti tekemään ja myös korjaukset voidaan tehdä nopeasti. Lisäksi Evitecin projektipäällikön, Marko Aution, halu ymmärtää loppukäyttäjän tarvetta tekniset vaatimukset huomioiden on kyllä ollut se avainsana, sanoo Saonegin.

-Nostaisin erikseen vielä sen, että Marko otti läpi projektin kokonaisvaltaisesti tilanteen haltuun ollen aina valmis auttamaan. Kyllä tässä oli vastuunkantoa yli omien rajojen, tiivistää Siivonen.

Projekti
Evitec Solutions toteutti Kuntarahoitukselle lainojen panttaus- ja seurantasovelluksen, joka liittyi Suomen Pankin antolainojen panttausprosessin sähköistämiseen. Projekti kesti noin kuusi (6) kuukautta.

Kuntarahoitus
Kuntarahoitus tarjoaa monipuolisia rahoituspalveluja kuntasektorille ja sosiaaliseen asuntotuotantoon. Kuntarahoitus perustettiin 1989 ja sen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Yritys työllistää noin 160 henkilöä.

Kuvassa vasemmalta: Ari Siivonen, Minna Saonegin ja Kirsi Vetterstrand