Asiakastarina

Siirsimme suuren suomalaisen finanssialan toimijan tietovarastoympäristön pilveen

Pitkäaikainen kumppanimme, merkittävä suomalainen finanssialan toimija, kehittää toimintojaan jatkuvasti vastatakseen paremmin digitalisaation tuomiin vaateisiin. Nyt autoimme asiakastamme siirtämään tietovarastoympäristön Microsoft Azure -pilvialustalle.

Tietovarastoympäristön siirto on osa isompaa kokonaisuutta, jossa asiakkaan tavoitteena on hyödyntää pilvipalvelujen tarjoamaa joustavuutta ja skaalautuvuutta uusien palvelujen toteutuksessa. Nyt päättyneessä projektissa konesalissa olleet palvelimet siirrettiin Microsoft Azure -pilvialustalle.

– Siirron yhteydessä teimme hieman uudelleenjärjestelyitä tietokantojen ja -varastojen osalta. Kun aiemmin käytössä oli yksi iso palvelin, rakensimme nyt jokaiselle liiketoiminnolle omat ympäristöt. Näin ympäristöt eivät häiritse tai kuormita toisiaan, kertoo Evitec Solutionsin projektipäällikkö Timo Pillikko.

Olemassa olevien palvelimien elinkaari oli tullut päätökseen, joten ne olisi joka tapauksessa pitänyt vaihtaa, nyt vaihto voitiin tehdä suoraan pilveen. Hyötyjä on monia, ennen kaikkea uusien liiketoimintaa tukevien analytiikkapalveluiden joustavampi toteuttaminen jatkossa.

– Pilven ylivoimaisuus on ympäristön skaalautuvuudessa ja joustavuudessa. Tulevaisuudessa uusien palvelujen toteutus on aikaisempaa helpompaa ja niitä voidaan toteuttaa joustavasti vanhojen palvelujen rinnalle riskeeraamatta olemassa olevien ratkaisujen toimintaa, jatkaa Pillikko.

cloud-computing-symbols-with-network-polygon-graphic-abstract-backgroundPilviympäristö, turvallinen ympäristö

Ratkaisun turvallisuus ja käytettävyys myös mahdollisissa häiriötilanteissa on koko projektin ajan ollut keskeisessä roolissa. Ympäristön tietoturva on auditoitu kolmannen osapuolen toimesta ja toteutettu parhaiden käytäntöjen mukaisesti.

– Meillä on vahva ymmärrys finanssialasta ja sen tiedonhallinnalle asettamista vaatimuksista. Finanssivalvonta valvoo ja säätelee alan toimijoita; palvelu täyttää Finanssivalvonnan vaatimukset, sanoo Pillikko.

Yhteistyötä yli linjojen

Evitecillä ja asiakkaalla on pitkä yhteistyösuhde, mikä osoittautui projektin luonteen kannalta hyväksi asiaksi. Juuri ennen viime vuoden pahinta koronatilannetta projektitiimi ehti pitämään yhden workshopin kasvotusten, minkä jälkeen siirryttiin etätöihin.

Pillikko kertookin, että lähtöasetelma oli mahdollinen sillä tekeminen ja tekijät ovat tuttuja.

– Kaikkinensa projekti sujui erinomaisesti. Pieniä viiveitä syntyi, kun edetessä iteroitiin esimerkiksi suorituskykyyn liittyviä asioita tai testausta. Täysin etätyönä tehtynä projektityö poikkesi aikaisemmasta, mutta sillä ei ollut vaikutusta työn tehokkuuteen, tiivistää Pillikko.