P27 Nordic Payment muuttaa pohjoismaista maksukenttää
Kuka vielä muistaa ajan, jolloin kahden osapuolen välinen rahansiirto kesti useita päiviä? Jopa kahden samassa maassa toimivan pankin välillä rahansiirto ei suinkaan ollut suora valtatie, vaan pikemminkin paikallinen juna, joka pysähtyi useita kertoja prosessin aikana. Suomessa tämä käytäntö jäi historiaan yli 10 vuotta sitten, kun euromaat siirtyivät SEPA-maksuihin ja ISO20022 -standardi mahdollisti entistä nopeammat rahansiirrot. Siitä lähtien myös Evitecin kehittämä Evitec Life on tukenut ISO20022 -muotoa.
Pohjoismaat, jotka muodostavat oman erityisen markkina-alueen, jonka sisällä päivittäin liikkuu merkittävä määrä maksusuorituksia, muistuttaa kuitenkin yhä tuota maitojunaa. Pohjoismaissa on käytössä useita erilaisia ja vanhentuneen teknologian päälle rakennettuja maksujärjestelmiä, jotka hidastavat maksujen siirtymistä. Lisäksi Pohjoismaissa on useita ns. clearing palvelun tarjoajia, jotka esimerkiksi selvittävät maiden välistä rahaliikennettä ja kaikki soveltavat erilaisia standardeja. Sanomattakin selvää, että tämä ei ole kustannustehokasta, ei palvelujen ylläpitäjille eikä niiden käyttäjille.
P27 Nordic Payments Platform perustettiin pureutumaan tähän haasteeseen. Yrityksen ja hankkeen takana on 6 pohjoismaista pankkia, Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP, SEB ja Swedbank. Hankkeen tavoitteena on luoda maksujärjestelmä, joka mahdollistaa reaaliaikaiset rahansiirrot, myös eri valuuttojen välillä. Koska ISO20022:ta on muodostumassa globaali standardi, on selvää, että hanke nojautuu tähän.
P27 sai kesällä 2021 EU hyväksynnän ruotsalaisen Bankgirotin fuusiolle. Fuusion myötä P27 pääsee aloittamaan tositoimet ja uudistaakin ensi töikseen Ruotsin kruunuissa tapahtuvat maksujen eräajot. Operaation laajuutta ja merkitystä kuvaa se, että Ruotsissa kaikki massasiirrot on ohjattu Bankgirotin kautta.
Evitec Life Payments on valmis pohjoismaisen maksuliikenteen uuteen aikaan
Evitec Life Payments tukee P27 Nordic Payments -maksuja. Ratkaisun laajentaminen olemassa olevan SEPA ja ISO20022 tuen pohjalta oli suoraviivainen prosessi. Ruotsissa Länsförsäkringar käyttää PLP –Payments järjestelmää työeläkkeiden ja vakuutuskorvausten ulosmaksuun, jolloin maksujärjestelmän toimintavarmuus on äärimmäisen tärkeä. On hienoa nähdä, miten P27 jalkautuu Ruotsissa ja asteittain valtaa markkinaa.