Asiakastarina

Tiedolla johtaminen yhdistää ylimmän johdon ja operatiivisen toiminnan

Lahti Aqua rakensi Evitec Solutionsin avulla Smart Aqua -järjestelmän

140 000 ihmisen vesihuoltopalveluiden tarjoaja Lahti Aqua kehittää toimintaansa uusimpien raportointi- ja pilviteknologioiden avulla. Microsoft Azure -tietovarasto ja Qlik Sense -raportointiratkaisu yhdistävät Lahti Aquan ylimmän johdon raportoinnin ja operatiivisen tiedon käsittelyn toiminnan kehittämistä ohjaavaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi: Smart Aqua -järjestelmäksi.

Yli 100-vuotias ja Lahden alueen 140 000 asukkaan vesihuoltopalveluista vastaava Lahti Aqua on läsnä alueensa ihmisten jokapäiväisessä elämässä: vesi- ja viemäripalvelujen toiminta vaikuttavat jokaisen ihmisen arkipäivään merkittävästi. Lahti Aquan tavoitteena onkin paitsi ylläpitää nykyistä palvelua, myös kehittää sitä ja omaa toimintaansa. Kehitystyön tueksi Lahti Aqua on Evitec Solutionsin avulla rakentanut käyttöönsä Suomessa ainutlaatuisen Smart Aqua –järjestelmän, jossa vesilaitoksen toiminnasta kertyvää tietoa analysoidaan ja käytetään päätöksenteon tukena monitasoisesti.

– Yhdistämme järjestelmän avulla sekä talous- että ylimmän johdon tarvitsemia tietoja raporteiksi. Lisäksi järjestelmää käytetään operatiivisen toiminnan tasolla niin pumppaamodatan käsittelyyn vuotovesien osalta kuin vaikkapa sähkönkulutuksen ja henkilöstötietojen raportointiin. Pystymme myös esimerkiksi vertaamaan automaattisesti EK:n tilastodataa sairaspoissaolojen osalta yritys- että yksikkötasolla, kertoo Lahti Aquan talousjohtaja Mika Kujala.

Monipuolisen tiedolla johtamisen järjestelmän kehittämisessä oli keskeistä ottaa huomioon oman toiminnan kehittämisen kannalta olennaisen tiedon lisäksi myös taloudelliseen raportointiin vaikuttava Lahti Aquan konsernirakenne sekä vesihuoltolain ja kaupunkikonsernin edellyttämät erityisvaatimukset.

Tiedolla johtamisessa operatiivinen data on myös riskienhallintaa

Mielenkiintoinen ulottuvuus uudessa järjestelmässä on sen tuomat mahdollisuudet operatiivisen datan hyödyntämiseen. Esimerkiksi jätevesiä pumpataan pumppaamodatan tietojen mukaan yli 10 miljoonaa kuutiota, mutta asiakkailta laskutetaan vain 7,1 miljoonasta kuutiosta. Epäsuhta johtuu siitä, että viemäriverkostoon pääsee esimerkiksi sade- ja sulamisvesiä, joita ei suinkaan ole tarkoituksenmukaista puhdistaa vedenpuhdistamolla samalla tavoin kuin varsinaisia jätevesiä. Huomattavaa kuitenkin on, että Lahti Aquan vuotovesiprosentit ovat valtakunnallisesti pienimmästä päästä.

– Tarpeeton vedenpuhdistus syö sähköä, eli ei ole sen enempää hyväksi ympäristölle kuin taloudellekaan. Toisaalta tässä on kyse myös riskienhallinnasta. Nyt näemme karttanäkymässä missä putkiston osassa virtaa pumppaamoista läpi enemmän vettä kuin putkiston aiemmista osista olisi pitänyt kertyä – tämä kertoo joko vuodosta tai epätarkoituksenmukaisesta käytöstä. Voimme siten paikantaa riskikohteet ja ottaa nämä huomioon esimerkiksi kunnossapito- ja investointisuunnitelmia tehtäessä. Näin Smart Aquassa kartalle sijoitetut 12 miljoonaa riviä pumppaamodataa luovat mahdollisuuksia tehdä asioita aivan eri tavoin kuin ennen, Kujala kertoo.

Uudet teknologiat yhdessä: Microsoft Azure -tietovarasto ja Qlik Sense -raportointi

– Pyysimme kolmelta toimittajalta proof-of-concept –version, jonka avulla he voivat näyttää, mitä he voisivat tehdä datallamme. Tämän perusteella valitsimme Evitec Solutionsin kumppaniksemme. Yhteistyömme on sujunut erinomaisesti. Olen itse ollut aiemminkin erilaisissa järjestelmäprojekteissa mukana ja voin sanoa, että Evitecin projektipäällikkö on yksi parhaista ammattilaisista, joiden kanssa olen työskennellyt. Muutenkin Evitecin tiimin kanssa yhteistyö on ollut joustavaa ja ratkaisukeskeistä. Erityisesti kiitän tiimin kykyä ideoida ja kyseenalaistaa, he uskalsivat ottaa vastuuta yhteistyöstämme, Kujala sanoo.

Lahti Aquan järjestelmä yhdistää runsaasti tietoa eri lähteistä. Tiedon määrä vaihtelee kausittain ja järjestelmän jatkokehitystä varten tietovarastoratkaisun pitää pystyä käsittelemään vielä suurempaa tietokuormaa. Skaalautumistarpeen vuoksi tietovarastoratkaisuksi valittiin Microsoft Azure SQL Data Warehouse. Qlik Sense valittiin puolestaan raportoinnin työvälineeksi, koska sen raporttien tarkasteluun ei tarvita erikseen asennettavaa laajennusta päätelaitteille, joten käyttäjäkunnan laajentuminen ei tuota lisätyötä ylläpidolle. Ehdottomasti tärkeintä oli kuitenkin Qlik Sensen helppokäyttöisyys ja visuaalisuus, kun päätöstä järjestelmästä tehtiin.

– Aluksi meilläkin kysyttiin, että mihin tarvitaan taas yksi tietojärjestelmä lisää. Kun sitten olemme päässeet käyttämään Smart Aqua -järjestelmäämme, ovat nämä kysymykset nopeasti loppuneet ja päinvastoin avanneet uusia analysointimahdollisuuksia. Smart Aquan data on aina ajan tasalla, koska tiedot päivitetään joka yö. Täten johdolla on esimerkiksi myyntitieto segmenteittäin ja asiakkaittain aina ajan tasalla, niin euroissa kuin kuutioissakin, ilman että työstämme ja lähetämme erillisiä raportteja. Ja sama koskee myös taloudellisen tuloksen analysointia koko konsernista aina yksittäiseen kustannuspaikkaan asti. Pidämme järjestelmän helppokäyttöisyydestä ja muokattavuudesta, Kujala kertoo.