Customer story

Azure-pilveen rakennettu käyttöliittymä automatisoi ja nopeuttaa Handelsbankenin järjestelmätietojen päivittämistä

Handelsbanken sai Eviteciltä apua Azure-pilvialustalla toimivan käyttöliittymän rakentamiseen. Evitec valikoitui kumppaniksi hyvien aikaisempien kokemusten perusteella.

—Evitecin vahvuus on asiakaskeskeisyydessä ja finanssiliiketoiminnan tuntemisessa, sanoo Handelsbankenin KYC Team Manager Susanna Metsäaho.

Pankin tulee liiketoiminnassaan tuntea asiakkaansa ja pystyä torjumaan rahanpesua. Yhdistysten toimintaan liittyy paljon rahaliikennettä pankeissa, joten tietojen tarkistaminen viranomaistahoilta tai julkisista rekistereistä on pankille tärkeää. Aikaisemmin tätä työtä on tehty paperisilla ilmoituksilla postitse. Nyt rakennetun käyttöliittymän avulla pankissa voidaan hakea tietoja automaattisesti ja nopeasti patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) edunsaajarekisteristä ja tarkistaa näitä pankin asiakkaiden ilmoituksia vasten.

— Toivoimme saavamme ratkaisun palveluna, avaimet käteen -periaatteella, kertoo Metsäaho. — Näin meidän ei tarvitse ylläpitää lähdekoodia tai infraa itse, vaan voimme keskittyä omaan liiketoimintaamme, hän jatkaa.

Projektin suurimpia haasteita oli saada Azure-pilvijärjestelmä toimimaan yhteen Handelsbankenin omien järjestelmien kanssa tietoturvallisesti ja sujuvasti. Haasteet ratkottiin hyvällä yhteistyöllä.

— Evitecin asiantuntijoilla on osaamista Azure-pohjaisista järjestelmistä, ja he osasivat toimia meidän IT-inframme kanssa, mistä oli tärkeä apu uuden tekniikan toimittamisessa ja toimintaan saattamisessa, sanoo Miko Westermarck, Deputy Manager IT Handelsbankenilta.

Toteutettu ratkaisu on helpottanut pankin toimintaa ja vähentänyt manuaalisen työn tarvetta.

— Evitecin kanssa oli helppoa tehdä yhteistyötä, sillä raamit sille olivat jo aikaisemmista projekteista olemassa. Ratkaisu saatiin nopeasti ja joustavasti, Metsäaho toteaa.

Käyttöliittymäsuunnittelussa on huomioitu liiketoiminnallisten vaatimusten ja teknisten ominaisuuksien ohella myös asiakkaan oma brändi.

— On myös hienoa, että käyttöliittymä on räätälöity myös näyttämään meidän omalta järjestelmältämme, eli UX-toteutus on onnistunut, sanoo Metsäaho.

Käyttöliittymä on ollut Evitecin ylläpidossa valmistumisestaan asti.


Handelsbanken on vuonna 1871 perustettu pankki, jolla on yli 10 000 työntekijää sekä kattava konttoriverkosto Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Suomessa, Norjassa ja Alankomaissa. Toiminnan keskiössä ovat aina asiakkaan tarpeet. Handelsbanken on myös yksi Euroopan kustannustehokkaimmista ja vakaimmista pörssinoteeratuista pankeista. 

Customer story

Evitec kehitti Kymen Vesi Oy:lle ketterän tiedolla johtamisen järjestelmän

Kymen Vesi tuottaa vesihuoltopalveluja sekä edistää vesihuoltoa kehittäjänä ja asiantuntijana muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä. Veden ja toiminnan laatu, turvallisuus sekä taloudellisuus ovat tärkeitä yrityksen kulmakiviä. Kun Kymen Vesi tiedosti tarpeen rakentaa tiedolla johtamisen järjestelmä, valikoitui toimittajaksi Evitec, jolla on aikaisempaa kokemusta tiedolla johtamisen ratkaisuiden rakentamisesta sekä vesilaitosyhteistyöstä.

– Halusimme parantaa tiedolla johtamista, kertoo Kymen Veden kehittämispäällikkö, Jaana Pulkkinen. – Konkreettisesti se tarkoittaa esimerkiksi oleellisten mittareiden seuraamisen helpottamista. Projektissa kehitetään edelleen myös etäluettavien datamittareiden datan tuomista laskutusjärjestelmään, Pulkkinen sanoo.

Kymen Veden tarpeisiin ja valittuihin mittareihin muodostettu tietomalli helpottaa yrityksen omien raporttien ja analyysien laatimista, sillä manuaalisen työn määrä vähenee. Selkeä ja suoraviivainen, helposti ylläpidettävä kokonaisuus myös vähentää virheitä.

– Tunnuslukujen seuraaminen on nyt entistä selkeämpää ja helpompaa, Pulkkinen sanoo.

Power BI:n päälle rakennettu ja dataa Azure-pilveen tallentava ratkaisu kerää ja yhdistää tietoja useista eri lähdejärjestelmistä, mikä voi olla teknisesti haastavaa ja työlästä toteuttaa. Erilaiset lähdejärjestelmät ja niiden toisistaan poikkeavat rajapintakäytännöt vaativat toimittajalta asiantuntemusta, jotta tiedonsiirto saadaan sujuvaksi. Microsoft Azure -alustalle laaditut pilvipohjaiset ratkaisut ovat nopeita, ketteriä ja skaalautuvia, mikä tarkoittaa, että ne vaativat vain vähän ylläpitoa ja ovat hyvin kustannustehokkaita.

Käytännössä Evitecin ratkaisussa tietoa käsitellään kolmessa kerroksessa. Data ladataan ja integroidaan Azure Data Factoryn avulla Azuren Data Lake -tietoaltaaseen, missä data pysyy tallessa ja on valmiina jalostettavaksi. Data Lake toimii data-alustana Dedicated SQL Pool -tietovarastolle (aikaisemmin SQL DW). Nämä ominaisuudet ovat saatavilla Azure Synapse Analyticsissa. Tietovarastosta data jalostetaan ja mallinnetaan raportoitavaan muotoon. Lopulta informaatio esitetään loppukäyttäjälle visuaalisina, helppokäyttöisinä raportteina Power BI:ssa.

– Yhteistyö ja tiedon kulku Evitecin kanssa on ollut hyvää, ketterää ja toimivaa, Pulkkinen kertoo. – Keskustellen ja porukalla miettien on saatu asiat aina edistymään.

microsoftteams-image-3512521
Power BI:n päälle rakennettu ja dataa Azure-pilveen tallentava ratkaisu kerää ja yhdistää tietoja useista eri lähdejärjestelmistä.

Kymen Vesi Oy tuottaa korkealaatuisia vesihuoltopalveluja sekä toimii vesihuollon edistäjänä, asiantuntijana ja kehittäjänä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Customer story

Evitec toteutti Vierumäki-yhtiöille tietovarastointiratkaisun Snowflakella

Vierumäki-yhtiöt käyttävät lukuisia eri järjestelmiä ja dataa kerätään useista eri lähteistä. Tänä vuonna ajankohtaiseksi tuli analytiikan uudistaminen ja sitä tukevan tietovaraston rakentaminen.

Asiakkaan tarpeet kuultuaan projektitiimi päätyi ehdottamaan modernia, täysin Azuresta saatavilla oleviin palveluihin perustuvaa Snowflake/Matillion -yhdistelmää, joka antaa hyvät mahdollisuudet luoda liiketoiminnan päätöksentekoa tukeva tietovarasto ja analytiikkaratkaisu. Ratkaisun keskiössä on Snowflakeen luotu tietovarasto ja tiedon latauksista huolehtiva Matillion ETL for Snowflake -tuote. Tietovaraston päälle on toteutettu analytiikkaa Power BI:llä.

-Projektissa olisi voitu käyttää perinteisempiäkin ratkaisuja, mutta asiakkaan tarpeet kartoitettuamme totesimme SaaS- ja PaaS -palveluiden olevan heitä paremmin palvelevia, kertoo pääarkkitehtina projektissa toiminut Tuomas Rantanen.

-Valitsimme Evitecin, sillä tiesimme jo entuudestaan, että he tekevät sen mitä lupaavat. Ehdotettu kokonaisuus oli sellainen, johon emme olisi ilman projektitiimin asiantuntemusta päätyneet. Lopputuloksena syntyi ratkaisu, joka palvelee tarpeitamme hyvin nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa, kertoo Tommi Koivistoinen Vierumäen Infra Oy:stä.

Vierumäen Infra Oy on osa Vierumäki-yhtiötä. Sen toimialana on alueen lämpö-, kylmä- ja energiatuotanto, vesihuollon, infran ja ICT-järjestelmien ja tietoverkon hoito- ja ylläpito, pesulatoiminta, liikuntapaikkojen hoito- ja ylläpito sekä ICT-, isännöinti- ja toimitilapalvelut.