Käytössä olevien ja vanhojen tietojärjestelmien arkistointi – asia, jota mikään yritys ei voi toiminnassaan välttää. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) asettaa arkistoinnille uusia vaatimuksia: aiemmin arkistointi saatettiin hoitaa varmuuskopioinnin turvin, mutta se ei enää nykyisellään onnistu. Lisäksi lainsäädäntö velvoittaa eräiden tietojen säilytysajaksi vähintään 10 vuotta.

Arkki-ratkaisulla järjestelmien arkistointi voidaan hoitaa turvallisesti ja kustannustehokkaasti. Aktiivisessa käytössä olevan järjestelmän osalta arkistointi vaikuttaa esimerkiksi järjestelmän suorituskykyyn tai raportointiin.

– Esimerkiksi luottokorttijärjestelmän arkistointiratkaisuksi Arkki on ihanteellinen, sillä dataa on paljon ja ratkaisun avulla se saadaan siivottua pois aktiivisesta kannasta. Käytännössä arkistossa aktiivisesti käytettävä kanta on Arkkia käyttämällä jopa kymmenen kertaa pienempi ja alentaa sitä kautta kustannuksiakin. Tämän lisäksi tietojen modernisoidut hakutoiminnot ja tuotettavat tiedot ovat optimoituja, mikä puolestaan vähentää järjestelmän käyttöön tarvittavan työn määrää ja uusien käyttäjien koulutukseen käytettävää aikaa, kertoo tuotepäällikkö Janne Takala.

Arkki soveltuu käytettäväksi esimerkiksi leasing-, perintä-, vakuus-, sopimus- ja investointirahoitusjärjestelmiin tai minkä tahansa tietojärjestelmän tietojen arkistointiin.

Käyttöönotto viikoissa

Käyttöönottoprosessi on tehokas ja siinä ovat apuna Evitecin asiantuntijat sekä käyttöönottoa tukevat prosessit ja työkalut.

– Prosessi muodostuu kolmesta vaiheesta: vaatimusanalyysistä, sovituksesta ja käyttöönotosta sekä tietojen lataamisesta Arkkiin. Olen ollut mukana projekteissa, joissa parissa kuukaudessa on tehty useampi eri arkistointiratkaisu, jatkaa Takala.

Arkin hyötyjä on mm. sen soveltuvuus suurten tietomassojen arkistointiin. Tynkkynen mainitsee merkittäväksi hyödyksi myös sen, että esimerkiksi finanssialalla arkistointivaatimukset ovat kymmenestä vuodesta jopa sataan vuoteen, ja ratkaisun avulla vanhoja tietoja ei tarvitse konvertoida järjestelmästä toiseen järjestelmiä uusittaessa.

Customer story

Evitec toteutti Oma Säästöpankille kiinnitysluottopankin järjestelmän

Kuva: Oma Säästöpankki

Suomen suurin säästöpankki Oma Säästöpankki valitsi Evitecin toteuttamaan kiinnitysluottopankkitoiminnan tietojärjestelmän. Toteutetulla järjestelmällä hallinnoidaan automatisoidusti katettujen joukkovelkakirjojen vakuuspoolia. Järjestelmän käyttöönottoprojekti oli avaimet käteen -toimitus, joka kattoi kaiken lainakannan soveltuvuusanalyyseista ja lupahakemusprosessin tuesta järjestelmän stabilisointivaiheeseen saakka. Koko käyttöönottoprojekti vietiin lävitse nopealla aikataululla alle kuudessa kuukaudessa.

— Kiinnitysluottopankin toimittajavalintaan vaikuttivat erityisesti kaksi asiaa: Evitecin vahva liiketoimintaymmärrys sekä heidän aiempi kokemuksensa menestyksekkäistä ja nopeista KLP-järjestelmien toimituksista, kertoo projektista vastannut Tuomas Heikkinen Oma Säästöpankista.

Projekti toteutettiin monitoimittajaympäristössä yhdessä Oma Säästöpankille pankkijärjestelmäpalveluja tuottavan Samlinkin kanssa. Lopputuloksena syntyi asiakkaan tarpeiden mukainen järjestelmä, jolla saa automaattisesti optimoidun vakuuspoolin katetuille joukkovelkakirjoille sekä raportit ja analyysit liiketoiminnan operatiiviseen toimintaan ja joukkovelkakirjojen arvostukseen.

— Olemme aiemmin tehneet Suomen Hypoteekkiyhdistykselle vastaavan toteutuksen, joten vaativat integraatiot muihin järjestelmiin eivät tuottaneet ongelmia, kertoo Evitecin tuoteomistaja Tino Silfver.

Kiinnitysluottopankkitoimintaan liittyy toimilupavaateita, joista Evitecillä on ennestään asiantuntemusta. Itse ratkaisussa oli jo huomioituna lainsäädännön asettamat vaatimukset.

— Tämä oli ensimmäinen yhteinen projektimme, mutta sittemmin Evitec on toiminut kumppaninamme ECL-laskentaan liittyvässä projektissa sekä rakentanut meille ratkaisuja sijoitusneuvonnan tukeen ja raportointiin, päättää Heikkinen.

Projekti
Evitec toteutti Oma Säästöpankille kiinnitysluottopankin järjestelmän. Projekti toteutettiin monitoimittajaympäristössä ja se kesti noin kuusi (6) kuukautta.

Oma Säästöpankki
Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Se palvelee ympäri maan 45 konttorissa yli 200 000 asiakasta noin 450 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Tase on 5,3 miljardia euroa. Oma Säästöpankki on listattu Nasdaq Helsingissä. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa yhtiön osakkeita. Oma Säästöpankki lupaa tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Kuva: Oma Säästöpankki