Customer story

Evitec digitalisoi Kuntarahoituksen ja Suomen Pankin välisen lainojen panttausprosessin

Kuvassa vasemmalta: Ari Siivonen, Minna Saonegin ja Kirsi Vetterstrand

Rahoituspalveluja tarjoava Kuntarahoitus on ottanut suuria harppauksia digitalisaatiomatkallaan: luottopäätösten ja vakuushallinnan jälkeen lähdettiin uudistamaan lainojen panttausta Suomen Pankille sekä siihen liittyvää seurantaraportointia.

Evitec on ollut tiiviisti mukana rakentamassa Kuntarahoitukselle vakuudenhallinnan kokonaisuutta. Nyt kehitetty lainojen panttaus- ja seurantasovellus, Paco, liittyy Suomen Pankin antolainojen panttausprosessin sähköistämiseen.

-Olemme tehneet vakuudenhallinnan toiminnallisuuksiin liittyen Evitecin kanssa yhteistyötä jo aiemmin. Kun saimme viime vuonna indikaatiota, että Suomen Pankki uudistaa panttausprosessinsa, oli luonnollista ottaa mukaan kumppani, jonka kanssa muutos voitiin tehdä ketterästi, kertoo transaktiopalveluiden osastonjohtaja, Minna Saonegin.

Projekti toteutettiin tiiviissä aikataulussa. Suomen Pankin antamat tekniset määritykset ja dokumentit ohjasivat kehitystä, mutta käytännön toteutuksesta, käyttöliittymästä ja muista toiminnallisuuksista vastasi projektitiimi. Kuntarahoituksesta oli läpi projektin mukana käyttäjiä, joista yhtenä asiantuntija Kirsi Vetterstrand. Kirsin mukaan ”työnteko on uuden järjestelmän ansiosta mielekkäämpää ja ennen kaikkea tehokkaampaa”.

Ratkaisun haluttiin kestävän aikaa ja sopeutuvan mahdollisiin muutoksiin.

-Rakensimme sovelluksen tietovaraston päälle pienentääksemme järjestelmäriippuvuutta. Suomen Pankki edellytti SWIFTin tarjoamaa FileAct-toiminnallisuutta, jota emme ole aiemmin käyttäneet. Muut teknologiset ratkaisut olivat meille ja Evitecille jo ennestään tuttuja, jatkaa Business Solution Manager, Ari Siivonen.

Tehokkuutta sprinteistä

Projekti toteutettiin kuuden kuukauden aikana sprinteissä. Ennen ensimmäistä sprinttiä toteutettiin alkuhaastattelut, joiden perusteella ymmärrettiin tarkemmin ratkaisun sisältö ja sen perusteella valittiin oikeat osaajat projektitiimiin.

-Sprintti työskentelytapana oli toimiva tässä kehityksessä, asioita päästään heti tekemään ja myös korjaukset voidaan tehdä nopeasti. Lisäksi Evitecin projektipäällikön, Marko Aution, halu ymmärtää loppukäyttäjän tarvetta tekniset vaatimukset huomioiden on kyllä ollut se avainsana, sanoo Saonegin.

-Nostaisin erikseen vielä sen, että Marko otti läpi projektin kokonaisvaltaisesti tilanteen haltuun ollen aina valmis auttamaan. Kyllä tässä oli vastuunkantoa yli omien rajojen, tiivistää Siivonen.

Projekti
Evitec toteutti Kuntarahoitukselle lainojen panttaus- ja seurantasovelluksen, joka liittyi Suomen Pankin antolainojen panttausprosessin sähköistämiseen. Projekti kesti noin kuusi (6) kuukautta.

Kuntarahoitus
Kuntarahoitus tarjoaa monipuolisia rahoituspalveluja kuntasektorille ja sosiaaliseen asuntotuotantoon. Kuntarahoitus perustettiin 1989 ja sen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Yritys työllistää noin 160 henkilöä.

Kuvassa vasemmalta: Ari Siivonen, Minna Saonegin ja Kirsi Vetterstrand

Customer story

Evitec teki minkä lupasi – Valtiokonttorin vakuushallinta reaaliaikaan

Valtiokonttorin projektipäällikkö, Virpi Narushima, on erittäin tyytyväinen uuteen järjestelmään.

Valtiokonttorin vakuushallinnan järjestelmän uusiminen lähti liikkeelle käyttäjien ja prosessien tarpeista. Aiemmin käytössä ollut järjestelmä oli vuosikymmeniä vanha ja siinä oli sen aikaiset ohjelmointikielet. Valtiokonttorin yksi tulevien vuosien tavoite, liiketoimintaprosessien ja riskinhallinnan tehostaminen, asetti osaltaan lähtökohdat uudistustyölle.

-Uuden järjestelmän myötä meillä on käytössämme ratkaisu, joka palvelee aidosti päivittäisen työn prosesseja ja rutiineja, kertoo Valtiokonttorin Antolainaus-palveluiden apulaisjohtaja Sanna Pälsi.

Kehitystyötä on tehty asiakaslähtöisesti reilun vuoden ajan.

-Käyttäjät ovat olleet keskiössä koko projektin ajan. Aloitimme kehitystyön käyttäjätarinoista, jotka muodostivat projektin ytimen, eli mitä järjestelmällä halutaan tehdä. Nämä kolme peruspilaria ovat vakuuden perustaminen vaivattomasti, sen muokkaus ja päivittäminen ja lopulta päättäminen, jatkaa projektipäällikkö Virpi Narushima.

Ajantasainen tieto aina saatavilla

Käyttäjätarinoita avaamalla projekti lähti etenemään. Lopputuloksena syntyi järjestelmä, joka tuottaa reaaliaikaista tietoa ja jolla voidaan tuottaa paremmin vakuusarvolaskentadataa.

-Integraatio Maanmittauslaitokseen on ihan mahtava. Näemme ”panttikirjan elämää” reaaliajassa ja tiedämme heti, onko kohde esimerkiksi ulosmitattu. Panttikirjan asiatietojen lisäksi meillä on käytössämme vakuusarvon laskentamalli ja kaikki tieto on nähtävissä maantieteellisesti, eli missä vakuuspotit ovat ja minkä arvoisia ne ovat, kertoo Narushima.

-Reaaliaikaisen yhteyden lisäksi korostaisin vielä sitäkin, että järjestelmä osaa järjestää rasitustodistusten etuoikeusjärjestyksiä ja laskee panttikirjojen vakuusarvot, jatkaa Pälsi.

Lähitulevaisuudessa on luvassa lisäominaisuuksia: raportointia laajennetaan kattamaan korkotukilainojen vakuusarvoraportointi.

Etäyhteistyötä ja eksoottisia vakuuksia

Projektissa on täytynyt huomioida monenlaisia asioita, kuten olemassa olevan vakuuskannan migraatio uuteen järjestelmään. Tämä ei ole yksiselitteistä, kun mukana on vanhaa vakuusmassaa aravalainoista lähtien. Migraatio saatiin oikeilla työkaluilla hoidettua hyvin. Lisäksi Valtiokonttorin tuote- ja lainaryhmien laaja kirjo asetti Evitecin kehitystiimin uudenlaisten pohdintojen äärelle.

-Meillä on esimerkiksi yhteispanttauksia ja annoimme kyllä välillä melkoisia pähkinöitä purtavaksi Evitecin projektipäällikölle, Janne Takalalle. Aina hän kuitenkin tuli takaisin ratkaisun tai kahden kanssa eli todella hyvin nämä meidän antamat speksit Janne vei tiimille, ja edelleen niistä jalostettiin meille ratkaisuja, sanoo Narushima.

Projektia on edistetty ketterän kehityksen menetelmin, kahden viikon sprinteissä. Yhteistyö Evitecin kanssa on sujunut etätyöaikana erinomaisesti ja lopputulos saa kiitosta.

-Evitecin osaaminen hahmottui jo alun teknisissä vuoropuheluissa. Emme varmaan edes alussa ymmärtäneet, mihin kaikkeen uusi järjestelmä pystyy. Nyt meillä on käytössämme oikea ja ajantasainen tieto, jota voidaan jatkossa hyödyntää eri tavoin. Saimme ratkaisun, joka meille luvattiin, sovitussa budjetissa ja aikataulussa. Kaikki on mennyt todella hienosti, jopa yli odotusten, päättää Pälsi.

-Kyllä, tämä on timanttinen kokonaisuus, täydentää Narushima.

Evitec toteutti Valtiokonttorille vakuushallintajärjestelmän, jolla hallinnoidaan valtion myöntämien lainojen ja korkotukien vakuuksia sekä valtiontakauksia. Projekti aloitettiin syksyllä 2019 ja se kesti kaikkiaan reilun vuoden. Evitec valikoitui toimittajaksi kilpailutuksen kautta.

Valtiokonttori palvelee valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä. Se vastaa valtion lainanotosta, kassavarojen sijoittamisesta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Virasto perustettiin 1876 ja se työllistää noin 260 henkilöä.

Evitec Power Lending on antolainauksen ja vakuushallinnan elinkaarijärjestelmä, joka soveltuu parhaiten suomalaisen yritysrahoituksen tarpeisiin. Ratkaisu koostuu moduuleista, jotka kattavat rahoituksen koko elinkaaren. Näillä moduuleilla hallinnoidaan lainoja ja vakuuksia sekä luottopäätöksiä ja luottoriskilaskelmia. Teknologioina on mm. React, .NET ja SQL Server.

Valtiokonttorin projektipäällikkö, Virpi Narushima, on erittäin tyytyväinen uuteen järjestelmään.