Evitec on edelläkävijä finanssiteknologian alalla. Varmistamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta tärkeät palvelut ja ohjelmistot pysyvät raiteillaan. Ylläpidämme ja kehitämme yli sataa kriittistä pankki-, lainaus-, maksu- ja varallisuudenhoitojärjestelmää, jotta asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa huoletta.

Etsimme joukkoomme Amazon Web Services eli AWS-kehittäjää täydentämään lämminhenkistä ja rentoa asiakastiimiämme. Arvostamme kokemustasi sekä kykyäsi toimia omatoimisesti asiakasrajapinnassa. Lisäksi arvostamme taitojasi hahmottaa ja kehittää uusia ratkaisuja.

Työnkuvasi:

AWS-kehittäjänä Evitecillä toimit toteuttajana ja asiantuntijana. Suunnittelet, rakennat ja toteutat AWS-ympäristöratkaisuja yhteistyössä asiakkaamme sekä muiden asiantuntijoidemme kanssa. Pääset vaikuttamaan ja suunnittelemaan asiakkaan pilviratkaisukokonaisuutta sekä luomaan tulevia toimintamalleja kokonaisuuden ympärillä.

Toimit yhteistyössä muun asiakastiimimme kanssa (mm. tietokanta-asiantuntijat, kehitystiimit, DevOps-tiimi) rakentaen asiakkaallemme onnistumisen mahdollisuuksia. Toimenkuvaasi kuuluu AWS-tietotaidon jakaminen muille asiantuntijoillemme. Jos siis olet jo kokenut ammattilainen ja pidät ongelmanratkaisusta sekä yhteistyöstä, jossa pääset viemään tavoitteita kohti maalia yhdessä, olet oikea henkilö tehtävään.

Jatkossa sinulla on mahdollisuus laajentaa työnkuvaasi ja esimerkiksi:

  • Toimia myynnin tukena  
  • Laajentaa yrityksemme AWS-osaamisen tarjontaa yhteistyössä muun organisaation kanssa 
  • Osallistua yrityksemme lähettiläänä alan tapahtumissa
  • Laajentaa osaamistasi esim. Azure-puolelle

Edellytämme tehtävässä:

  • Vähintään 5 vuoden työkokemusta ohjelmistoalalta ohjelmointikehityksen parissa
  • Vähintään 1 vuoden työkokemusta sekä osaamista AWS-infrastruktuurista ja sen tarjoamista palveluista 
  • Hyvät viestintä- ja yhteistyötaidot ja valmius sujuvaan toimintaan sekä asiakkaan että muiden mahdollisten sidosryhmien kanssa
  • Sujuvaa suullisen ja kirjallisen suomen kielen taitoa

Mukava yllätys on, jos sinulta löytyy myös:

  • .NET C#-kehityskokemusta
  • Ymmärrystä On-prem-, IaaS-, PaaS-, CaaS-, FaaS- ja SaaS-palveluista 
  • Kokemusta finanssialasta 
  • Kokemusta ohjelmistokehitysmenetelmistä, kuten versionhallinnasta tai CD/CI:stä sekä DevOpsista 

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle:

  • Vuosittaisen bonuksen (tavoitteiden täyttyessä) 
  • Henkilöstön palkkiorahaston 
  • Lounasedun (palkan päälle) 
  • Pyöräedun 
  • Virike-edun 
  • Puhelinedun (laite & liittymä) 
  • Hammashoidon 
  • Laajat vakuutukset (terveys- ja vapaa-ajan matkavakuutus) 

Tekemisemme kulmakiviä ovat tiimissä tekeminen, laatu ja asiakastyytyväisyys. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä ja syventää osaamistasi monipuolisten projektien myötä eri toimialoilla ja asiakkuuksissa. Matalan organisaation sekä ketteryyden ansioista meillä jokainen voi vaikuttaa työympäristöönsä sekä toimenkuvaansa tuomalla rohkeasti esiin omia toiveita ja kehitysideoita. Evitecläisen tunnistat milloin vain ystävällisestä ja avuliaasta asenteesta sekä asiakkaita että kollegoita kohtaan.

Olisitko Sinä sopiva henkilö täydentämään asiantuntevaa ja lämminhenkistä työyhteisöämme? Hae paikkaa jo tänään tai viimeistään 30.09.2023!

Lisätietoja tehtävästä antaa: 

Team Manager Heidi Vulli, heidi.vulli@evitec.com.

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Lähes 350 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri.

Ylläpidämme ja kehitämme Evitecillä finanssialan liiketoimintakriittisiä järjestelmiä, jotta asiakkaamme voivat keskittyä huoletta omaan toimintaansa. Meitä ohjaa ajatus siitä, että haluamme olla asiakkaillemme enemmän kuin toimittaja – kumppani, jonka kanssa yhteistyö sujuu mukavasti puolin ja toisin, ihmiseltä ihmiselle.

Etsimme uuteen kärkihankkeeseemme Microsoftin teknologioiden kanssa sujuvasti toimivaa Full Stack -kehittäjää, jolla on vankka kehityskokemus Azure-ympäristöstä. Ensimmäisenä työtehtävänäsi on toimia syksyllä 2023 alkaneen Gorilla-tuotteeseen liittyvän projektin Azure-ratkaisuiden vastuuroolissa.

Työtehtäviisi kuuluu uusien komponenttien ja palveluiden rakentaminen Gorilla-järjestelmäämme hyödyntäen .NET frameworkin mahdollisuuksia. Käytät työssäsi Azure Cloud Services -komponentteja ja -työkaluja päivittäin. Työpäiviisi kuuluvat tuoteratkaisumme laajentaminen SaaS-valmiuteen tarvittavin ominaisuuksin yhdessä tiimin kanssa. Varmistat, että ratkaisut on myös huolellisesti dokumentoitu. Mentoroit Lappeenrannan toimistomme työntekijöitä Azure-maailman saloihin sekä autat pääsemään kiinni oikeaoppisiin toimintatapoihin. Pääset vaikuttamaan myös muiden tuotteidemme ja sovelluksiemme Azure-ratkaisuihin.

Työtehtävässä edellytämme:

  • Sinulla on vähintään kahden (2) vuoden ajalta kokemusta sovelluskehityksestä Azuren ympäristössä
  • Sinulla on vähintään yhden (1) vuoden ajalta kokemusta .NET C# -sovelluskehityksestä
  • Sinulla on React-tuntemusta
  • Koet asiakastyön mahdollisuutena ja haluat aidosti työskennellä asiakkaidemme kanssa
  • Haluat oppia uutta ja olet valmis tukemaan kollegoitasi teknisellä osaamisellasi
  • Ongelmanratkaisutaitoja ja itseohjautuvuutta sekä kykyä viedä aloittamasi loppuun
  • Erinomaisia viestintä- ja yhteistyötaitoja
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa

Arvostamme, mikäli sinulta löytyy:

  • Kiinnostusta front endiin
  • Kokemusta finanssialasta
  • Ymmärrät automatisoinnin tarjoamat edut ja haasteet
  • Tietokannat, esimerkiksi SQL Server, ovat sinulle tuttuja

Yksi parhaimpia asioita meillä työskentelyssä ovat osaamiseltaan korkeatasoiset ja motivoituneet, ammattimaiset kollegat. Työkulttuurissamme tuemme toinen toisiamme ja opimme yhdessä uutta. Aktiivinen yhteistyö asiakkaidemme kanssa tarjoaa suoran palautteen ja näkyvyyden siihen, kuinka oma käden jälki on merkittävää asiakkaillemme. Monipuoliset etumme tuovat joustavuutta ja turvaa arkeesi – kerromme niistä lisää työhaastattelussa.

Hae paikkaa 31.10.2023 mennessä!

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Sini Alamäki, Site Manager Lappeenranta, puh. 040 758 8547 tai sini.alamaki@evitec.com

Lue lisää:  

People stories – Evitec
Evitec Gorilla

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri.

Toteutamme projekteja, jotka auttavat asiakkaitamme olemaan digitaalisen kehityksen edelläkävijöitä. Etsimme nyt sinua Data Engineer -konsultti, joka täydennät asiakastiimiämme datan käsittelyn, jalostamisen ja mallintamisen osaamisella. Arvostamme kykyä toimia omatoimisesti asiakasrajapinnassa, sekä kykyä hahmottaa ja kehittää uusia ratkaisuja.

Oletko jo asiantuntija tai haluat syventää osaamistasi analytiikka- ja raportointiratkaisuissa? Pidätkö tiimityöskentelystä ja ratkot ongelmia vaivatta? Mikäli vastasit kaikkiin kysymyksiin kyllä, saatat olla etsimämme uusi työkaveri.

Työtehtävässä edellytämme:

  • Hyviä kommunikointitaitoja ja sujuvaa toimintaa asiakasrajapinnassa.
  • Datankäsittelytaitoja.
  • Kokemusta dataputkien rakennuksesta Python tai R -ohjelmointikielillä asiakasrajapinnassa vähintään yhden (1) vuoden verran.
  • SQL-osaamista.
  • Ymmärrystä modernista tietovarastoinnista ja tietovarastoinnin työkaluista sekä malleista kuten Snowflake, Data Vault 2.0, Databricks.
  • Työkokemusta operatiivisesta raportoinnista.
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Arvostamme, mikäli sinulta löytyy:

  • Tietämystä Azure-, AWS- tai Google Cloud -ympäristöistä.
  • Osaamista ETL-toteutusten eri vaiheista.
  • Tietämystä ohjelmistokehitysmenetelmistä, kuten versionhallinnasta tai CD/CI.
  • Ymmärrystä tiedolla johtamisen merkityksestä liiketoiminnan näkökulmasta.
  • Tietämystä erilaisista BI-välineistä.
  • SQL Server -osaamista (SQL DB, SSIS, SSAS, SSRS ja Power BI).

Työskentelymme kulmakiviä ovat yhdessä tekeminen, laatu ja asiakastyytyväisyys. Matalan organisaation sekä ketteryyden ansioista meillä jokainen voi vaikuttaa työympäristöönsä sekä toimenkuvaansa tuomalla rohkeasti esiin omia toiveitaan ja kehitysideoitaan.  Evitecläisen tunnistaa ystävällisestä ja avuliaasta asenteesta sekä asiakkaita että kollegoita kohtaan. Olisitko Sinä sopiva henkilö täydentämään asiantuntevaa ja lämminhenkistä työyhteisöämme? 

Hae paikkaa jo tänään tai viimeistään 1.10.2023!

Lisätietoatehtävästä antaa Head of BI Timo Pillikko timo.pillikko@evitec.com

Lue lisää ihmisistämme ja työskentelystämme:

People stories – Evitec

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri.

Evitec on edelläkävijä finanssiteknologian alalla. Varmistamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta tärkeät palvelut ja ohjelmistot pysyvät raiteillaan. Evitec on esimerkiksi Suomen johtava vakuutushallintajärjestelmien toimittaja.

Etsimme nyt Senior java developeria tiimiimme. Työssäsi osallistut järjestelmien kehittämiseen ja näet miten eri IT-järjestelmät ovat päivittäisessä käytössä tukemassa asiakkaidemme liiketoimintaa. Sovit tehtävään, mikäli olet jo kokenut Java-kehittäjä sekä tuttu Javan tuoreimpien menetelmien kanssa. Sinulla on näkemystä ohjelmistokehityksen parhaista käytännöistä ja opastat mielelläsi myös työkaveriasi vieressä. Ideoit, toteutat ja testaat ratkaisuja pohjoismaisten asiakkaidemme liiketoiminnallisiin tarpeisiin yhdessä asiantuntevan ja tiiviin tiimimme kanssa. Pitkäaikaiset kumppaniasiakkaamme edustajat arvostavat osaamistamme, ja ajattelemmekin tekevämme työtä ensisijaisesti ihmiseltä ihmiselle. Jos tekemisen laatu ja asiakkaan tyytyväisyys ovat sinulle tärkeitä arvoja, olet sopiva henkilö meille.

Tehtävässä menestyäksesi tarvitset:

  • Taitoa ratkaista haasteellisia ja monisyisiä ongelmia
  • Kykyä hahmottaa ja hallita vaativia kokonaisuuksia ja ymmärtää eri osa-alueiden riippuvuuksia
  • Vastuunottoa sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Hyvät kommunikointi- ja ryhmätyötaidot ja mielenkiintoa asiakastyöskentelyyn
  • Täsmällisyyttä ja kykyä sovittaa tekniset toteutukset finanssialan vaatimuksiin
  • Vähintään 5 vuotta kokemusta Java-ohjelmistokehityksestä ja ohjelmistoihin liittyvistä laadunvarmistuksen käytännöistä
  • Tietokantaosaamista (SQL, DB2)
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa

Lisäksi arvostamme:

  • Osaamista tyypillisimmistä työvälineistä, mm. Jira, Confluence, GitLab, Swagger
  • Aiempaa kokemusta finanssialasta tai henki- ja eläkevakuuttamisesta
  • Halua kehittyä ja oppia uutta jatkuvasti
  • Kiinnostusta pitkäjänteiseen työskentelyyn yhteiskunnallisesti merkittävien järjestelmien parissa
  • Näkemystä laadukkaan ohjelmistokehityksen tulevaisuudesta
  • Ketterän kehityksen menetelmät

Tarjoamme inspiroivan työympäristön kasvavassa ja menestyvässä organisaatiossa, jossa pääset kasvattamaan omaa asiantuntijuuttasi. Evitec on juuri sopivan kokoinen työpaikka: meillä et hautaudu ison yrityksen byrokratiaan, vaan tekemisesi huomataan ja sitä arvostetaan. Työkulttuurissamme tuemme toinen toisiamme matalalla kynnyksellä, viljelemme huumoria ja opimme yhdessä uutta. Työyhteisömme tukee kaikkia jäseniään tarjoamalla joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi etätyön muodossa, mutta edellytämme työskentelyä myös toimistolla pari kertaa viikossa. Lisäksi meiltä löytyvät erinomaiset, helpotusta arkeen tuovat edut kuten kattavat vakuutukset, liikuntaetu, lounasetu ja polkupyöräetu. Me haluamme, että voit keskittyä loistamaan siinä, missä sinä olet parhaimmillasi.

Olisitko Sinä sopiva henkilö täydentämään asiantuntevaa ja lämminhenkistä työyhteisöämme? Hae paikkaa 30.9.2023. mennessä! Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana ja täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä.

Lisätietoa tehtävästä antaa:

Porin Team manager Teppo Eeva, teppo.eeva@evitec.com

Lahden Team manager Jyrki Kilpinen, jyrki.kilpinen@evitec.com

Espoon Team manager Jani Boström, jani.bostrom@evitec.com

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri. 

Evitec on edelläkävijä finanssiteknologian alalla. Varmistamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta tärkeät palvelut ja ohjelmistot pysyvät raiteillaan. Kehitämme ja ylläpidämme yli sataa kriittistä pankki-, lainaus-, maksu- ja varallisuudenhoitojärjestelmää, jotta asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa huoletta.

Tiimimme Espoossa, Tampereella, Porissa ja Lahdessa etsivät nyt Full stack .NET -koodaajaa joukkoonsa.

Arvostamme C#- ja .NET-osaamisesi ohella kokemustasi tai ymmärrystäsi pilviteknologioista (erityisesti Azure) ja DevOps-kehityksestä, sekä terävää front end -silmää. Erinomainen asiakaskokemus on yksi toimintamme kulmakiviä, joten odotamme asiantuntijoiltamme ystävällistä ja proaktiivista otetta tekemäänsä työhön – halu auttaa ja ratkaista pulmia kuvaa myös meitä työyhteisönä. Tukenasi projekteissa ovat tiimisi sekä kaikki muut Evitecin ammattilaiset erilaisilla taustoilla ja työkokemuksilla. Lämmin, huumoria viljelevä työyhteisömme varmistaa, että työsi on myös hauskaa.

Esimerkkejä projekteistamme:

  1. Uusi palvelukerros pohjoismaiselle suurelle vakuutusyhtiölle tukemaan asiakkaan digitalisaatiota (Stack: C#, .NET Core, REST-API, Azure DevOps, React, WCF)
  1. Varainhoidon sovellusten uudistusta suuren suomalaisen pankin liiketoiminnan tarpeisiin (Stack: C#, .NET Framework, REST-API, Azure, React )

Tehtävän vaatimukset:

  • Soveltuva alan koulutus
  • Vähintään 1 vuosi kokemusta asiakasrajapinnassa työskentelystä käyttäen joitakin seuraavista Microsoftin työkaluista ja teknologioista: C#, .NET, .NET Core, SQL Server
  • Vähintään 1 vuosi kokemusta asiakasrajapinnassa työskentelystä käyttäen React tai React Native-teknologioita
  • Sujuvan suullisen ja kirjallisen suomen sekä englannin kielen taidon
  • Ratkaisukeskeistä asennetta ja kykyä oppia uutta
  • Hyvät viestintä- ja ryhmätyötaidot
  • Mahdollisuutta olla läsnä Espoon, Tampereen, Lahden tai Porin konttorilla 1-3 päivää viikossa

Arvostammemyös:

  • Kokemusta tai ymmärrystä pilviteknologioista
  • SQL-osaamista
  • Fullstack-osaamista
  • Ymmärrystä DevOps-käytännöistä
  • Kokemusta testauksesta ja testityökalujen tuntemusta
  • Integraatio-osaamista

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle:   

  • Vuosittaisen bonuksen (tavoitteiden täyttyessä) 
  • Henkilöstön palkkiorahaston 
  • Lounasedun (palkan päälle) 
  • Pyöräedun
  • Virike-edun
  • Puhelinedun (laite & liittymä) 
  • Hammashoidon
  • Laajat vakuutukset (terveys & vapaa-ajan matka) 
  • Koulutuksia ja mahdollisuuksia kehittää osaamistasi huippuosaajiemme ohjaamana
  • Toimistokohtaisia vapaa-ajan aktiviteetteja työkavereiden kanssa

Työskentelemme projekteissamme pankki- ja vakuutussektorin asiakkaidemme kanssa ketterästi ja läheisessä yhteistyössä, minkä vuoksi olemme moniosaajia, joiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat valmius oppia uutta ja kehittyä. Meillä pääset laajentamaan niin teknistä osaamistasi kuin liiketoimintatuntemustasi kasvavassa ja menestyvässä organisaatiossa. Finanssiala on tällä hetkellä suurien digitalisaatiomuutoksien äärellä, joten kehittäjänä Evitecillä olet myös mukana vaikuttamassa siihen, miltä ala näyttää tulevaisuudessa.

Hae heti!  

Lisätietojatehtävästä antaa:

Espoon Team Manager Harri Hiila, harri.hiila@evitec.com

Porin Team Manager Tero Jaakkola, tero.jaakkola@evitec.com 

Lahden Team Manager Antti Laurila, antti.laurila@evitec.com

Tampereen Team Manager Lauri Oikarinen, lauri.oikarinen@evitec.com

Lue lisää:   

People stories – Evitec

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri. 

Evitec on edelläkävijä finanssiteknologian alalla. Varmistamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta tärkeät palvelut ja ohjelmistot pysyvät raiteillaan. Evitec on esimerkiksi Suomen johtava vakuutushallintajärjestelmien toimittaja.

Etsimme ohjelmointitaustaista henkilöä ratkaisuarkkitehdiksi Espoon, Porin tai Lahden ohjelmistokehitystiimiimme. Kehitämme suurta henki- ja eläkevakuutusjärjestelmää, jota voimme ylpeästi sanoa asiakkaidemme käyttävän jopa vuosikymmenien ajan. Kokemus vakuutus- ja finanssiliiketoiminnasta on tehtävässä hyödyksi, muttei täysin välttämätöntä, sillä perehdytämme sinut työhön. Tällä hetkellä työskentelemme joustavasti hybridimallissa yhdistellen etä- ja lähityötä viihtyisillä toimistoillamme.

Solution architectina tehtäviisi kuuluvat: 

  • Järjestelmän toiminallisten ja teknisten vaatimusten kerääminen ja analysointi asiakasrajapinnassa
  • Ratkaisun toiminallinen määrittely ja toteutuksen teknisten perusratkaisujen suunnittelu osana analysti- ja arkkitehtitiimiämme
  • Osallistumien asiakastoimitusten workshoppeihin, projektisuunnitteluun ja toteutuksen verifiointiin

Tarvitset tehtävässä menestyäksesi:

  • 5-10 vuoden työkokemus sovelluskehittäjä/arkkitehtinä laajoissa tietojärjestelmäprojekteissa.
  • Hyvää osaamista ja käytännön kokemusta ainakin kolmesta seuraavista avainteknologioista: SQL, Java, REST, React.
  • Kokemusta seuraavien työvälineiden käytöstä: Jira, Confluence, MS Visio, erilaiset käyttöliittymien luonnostelutyökalut
  • Halua orientoitua koodaamisen sijaan järjestelmän rakenneratkaisujen suunnitteluun ja toiminnallisuuksien määrittelyyn varsin yksityiskohtaisella tasolla.
  • Kokemusta integraatioiden suunnittelusta ja toteutuksesta
  • Ongelmanratkaisutaitoja ja itseohjautuvuutta
  • Erinomaiset viestintä- ja yhteistyötaidot
  • Kykyä viedä aloittamasi loppuun
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa

Arvostamme myös:

  • Finanssialan tuntemusta 
  • Osaamista low-code-välineistä
  • Halua kehittyä ja oppia uutta jatkuvasti   
  • Ketterän kehityksen menetelmien tuntemista 
  • Kykyä kuvata ratkaisuja kirjallisesti myös vähemmän tekniselle ihmiselle 
  • Ruotsin kielen taitoa 

Työkulttuurissamme tuemme toinen toisiamme matalalla kynnyksellä, viljelemme huumoria ja opimme yhdessä uutta. Työyhteisömme tukee kaikkia jäseniään tarjoamalla joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi etätyön muodossa mutta edellytämme työskentelyä myös toimistolla pari kertaa viikossa. Lisäksi meiltä löytyvät erinomaiset, turvaa arkeen tuovat edut sekä mahdollisuus yhteisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Me haluamme, että voit keskittyä loistamaan siinä, missä sinä olet parhaimmillasi. 

Oletko valmis hyppäämään asiantuntevaan ja lämminhenkiseen työyhteisöömme? Haku on auki 30.9.2023 asti.

Ole nopea, sillä paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoa tehtävästä antaa Team Manager Pasi Saarikoski, pasi.saarikoski@evitec.com

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri. 

Evitec on edelläkävijä finanssiteknologian alalla ja varmistamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta tärkeät palvelut ja ohjelmistot pysyvät raiteillaan. Evitec on esimerkiksi Suomen johtava vakuutushallintajärjestelmien toimittaja.

Laadukas ja helposti ylläpidettävä testiautomaatio on tärkeä osa ohjelmistotuotekehityksen elinkaarta. Meillä on nyt Test Automation Engineer -paikka auki. Sovit tehtävään, mikäl sinulla on jo aiempaa kokemusta testiautomaation kehittämisestä joko Robot Framework tai Cypress -teknologioilla.. Sinulla on näkemystä ohjelmistokehityksen parhaista käytännöistä ja opastat mielelläsi myös työkaveriasi vieressä. Voit työskennellä Espoon, Porin tai Lahden toimistollamme.

Test Automation Engineerinä työskentelet tiiviissä yhteistyössä muun projektitiimin kanssa. Tehtäviisi kuuluvat määrittelyjen tarkastaminen, yksityiskohtaisten ja kattavien testitapausten kuvaaminen, sekä järjestelmän testauksen automatisointi osana tuotekehitys- tai asiakasprojektia. Vastaat myös havaittujen ongelmien tunnistamisesta, analysoinnista ja ratkaisusta yhdessä tiimin kanssa.

Työskentelet ketterän kehitystiimin jäsenenä, mikä edellyttää tehokasta ja selkeää viestintää niin tuote- kuin asiakasprojektitiimin jäsenten kanssa. Projekteissamme kuljemme aina laatu edellä, tavoitteemme on 100% tyytyväinen asiakas. Tärkein tehtäväsi onkin varmistaa tuotteen ja sen toimituksen korkea taso.

Tarvitset tehtävässä menestyäksesi:

  • Vähintään 5 vuoden kokemus web-pohjaisten järjestelmien kehittämisestä ja testaamisesta
  • Osaamista tyypillisimmistä työvälineistä, mm. Jira, Confluence, GitLab, Swagger
  • Testiautomaation menetelmien ja työkalujen (esim. Robot Framework, Cypress) osaamista
  • Käytännön kokemusta ja hyvää Java osaamista ainakin parin vuoden ajalta
  • Ohjelmistoalan soveltuvaa koulutusta
  • Kykyä hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia sekä ymmärtää ohjelmistotuotteen teknologista ja liiketoiminnallista ulottuvuutta laadunvarmistuksen näkökulmasta
  • Kykyä viedä aloittamasi loppuun ja pitää kiinni projektin aikatauluista
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Kiinnostusta kehitystyöhön kansainvälisessä työympäristössä ketterin menetelmin
  • Miellyttävää ja ihmisläheistä otetta tiimi- ja asiakastyöskentelyyn

Arvostamme myös:

  • Aiempaa kokemusta finanssialasta tai henki- ja eläkevakuuttamisesta
  • Osaamista tietokantateknologioista (SQL, DB2)
  • Kokemusta ketterästä ohjelmistokehityksestä ja tiimityöskentelystä

Tarjoamme inspiroivan työympäristön kasvavassa ja menestyvässä organisaatiossa, jossa pääset hyödyntämään ammattitaitoasi. Työkulttuurissamme tuemme toinen toisiamme matalalla kynnyksellä, viljelemme huumoria ja opimme yhdessä uutta. Työyhteisömme tukee kaikkia jäseniään tarjoamalla joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi etätyön muodossa mutta edellytämme työskentelyä myös toimistolla pari kertaa viikossa. Lisäksi meiltä löytyvät erinomaiset, helpotusta arkeen tuovat edut kuten lounasetu, polkupyöräetu ja laaja työterveys. Haluamme, että voit keskittyä loistamaan siinä, missä sinä olet parhaimmillasi.

Olisitko Sinä sopiva henkilö täydentämään asiantuntevaa ja lämminhenkistä työyhteisöämme? Hae paikkaa 30.9.2023 mennessä! 

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä. 

Lisätietoatehtävästä antaa:

Porin Team manager Teppo Eeva, teppo.eeva@evitec.com

Lahden Team manager Jyrki Kilpinen, jyrki.kilpinen@evitec.com

Espoon Team manager Jani Boström, jani.bostrom@evitec.com

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri. 

Haemme nopealla oppimiskyvyllä sekä uteliaalla luonteella varustettua Azure DevOps Engineeriä toimipisteillemme Espooseen, Poriin, Tampereelle tai Lahteen. 

Työskentelet osana kehitys- ja ylläpitotiimiä, joka vastaa finanssiasiakkaidemme liiketoiminnan jatkuvuudesta. Vastuullasi on syventyä liiketoimintakriittisiin järjestelmiin ja varmistaa teknisesti näiden ympäristöjen hallinta, kehitysputkien sulavuus, versiopäivitykset sekä integraatioiden toimivuus. Automatisoit manuaalisia prosesseja ja rakennat monitorointia. Lisäksi työhösi kuuluu teknisen dokumentaation tekeminen.

Tuoteratkaisujemme sekä asiakkaidemme ympäristöt pohjautuvat vahvasti Infrastucture as Code -välineiden ja -prosessien hyödyntämiseen. Pääset vaikuttamaan DevOps-toteutuksiimme ja suunnittelemaan pilviratkaisukokonaisuuksia, sekä luomaan tulevia toimintamalleja kokonaisuuksien ympärillä.   

Työtehtävässä edellytämme:

  • Sinulla on vähintään kaksi vuotta (2) käytännön työkokemusta Azure DevOpsista ja CI/CD-työvälineistä 
  • Ymmärrät automatisoinnin tarjoamat edut ja haasteet 
  • Tietokannat, esimerkiksi SQL Server, ovat sinulle tuttuja 
  • Ymmärrät perusasiat Azure-infrasta ja integraatioista; sinulla on esimerkiksi AZ-900 Azure Fundamentals -sertifiointi sekä käytännön työkokemusta
  • Koet asiakastyön mahdollisuutena ja haluat aidosti työskennellä asiakkaidemme kanssa  

Arvostamme, mikäli sinulta löytyy:

  • Kokemusta finanssialasta ja ohjelmoinnista
  • Azure-sertifiointeja, kuten AZ-104 Azure Administrator Associate, AZ-400 Azure DevOps Engineer Expert, AZ-305 Azure Solutions Architect Expert tai AZ-204 Azure Developer Associate

Tavoitteenamme on saada erityisesti Azure-sertifiointeja vahvistettua vuosien 2023 ja 2024 aikana, joten arvostamme innostustasi suorittaa sertifiointeja. 

Kokemuksemme mukaan henkilöt, jotka haluavat laaja-alaisesti tutustua erilaisiin järjestelmiin ja teknologioihin viihtyvät tässä työtehtävässä parhaiten. Kaupan päälle saat huippuasiantuntevat, motivoituneet kollegat. Työkulttuurissamme tuemme eli peesaamme toinen toistamme ja opimme yhdessä uutta. Lisäksi hyvät etumme tuovat joustavuutta ja turvaa arkeesi – kerromme niistä lisää työhaastattelussa.

Hae paikkaa 1.10.2023 mennessä!

Lisätietojatehtävästä antaa:

Espoon Team Manager Jyrki Laavola, Jyrki.laavola@evitec.com 

Lue lisää:   
People stories – Evitec

Evitec on monipuolinen, pohjoismainen teknologiayhtiö yli 30 vuoden kokemuksella. Suurin osa asiakkaistamme on finanssisektorilla, ja olemmekin ylpeitä voidessamme toimia alan rohkeana uudistajana. Osaamisemme on työntekijöissämme. Yli 300 Evitecin asiantuntijaa työskentelee seitsemässä kaupungissa: Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Meitä yhdistävät aito kiinnostus digitalisaatioon sekä hyvän mielen ja ilon ilmapiiri. 

Lappeenrannan yksikkömme uudistuu; etsimme Azure DevOps Engineeriä joukkoomme siivittämään uusia tuulia!

Ylläpidämme ja kehitämme Evitecillä finanssialan liiketoimintakriittisiä järjestelmiä, jotta asiakkaamme voivat keskittyä huoletta omaan toimintaansa. Työskentelet osana kehitys- ja ylläpitotiimiä, joka vastaa asiakkaidemme liiketoiminnan jatkuvuudesta. Meitä ohjaa ajatus siitä, että haluamme olla asiakkaillemme enemmän kuin toimittaja – kumppani, jonka kanssa yhteistyö sujuu mukavasti puolin ja toisin, ihmiseltä ihmiselle.

Olemme uteliaita oppimaan uutta ja halukkaita jakamaan tietoa muille. Jatkuvan kehityksen tiellä olemme aloittamassa uutta vaihetta tarinassamme, jossa uudistamme niin toimintatapojamme kuin teknologioitamme. Azure-asiantuntijana suunnittelet meidän ja asiakkaidemme pilviratkaisukokonaisuuksia sekä luot uusia toimintamalleja kokonaisuuden ympärillä yhdessä kollegoidesi kanssa.

Ensimmäisenä työtehtävänäsi on toimia syksyllä 2023 alkaneen Gorilla-tuotteeseemme liittyvän projektin DevOps-vastaavana. Käytät työssäsi Azure Cloud Services -komponentteja ja työkaluja päivittäin. Työpäiviisi kuuluvat tuoteratkaisumme laajentaminen SaaS-valmiuteen tarvittavin ominaisuuksin yhdessä tiimin kanssa, ympäristöjen hallinta, versiopäivitykset sekä integraatioiden toimivuudesta huolehtiminen. Automatisoit manuaalisia prosesseja ja rakennat monitorointia. Varmistat, että ratkaisut on myös huolellisesti dokumentoitu. Mentoroit Lappeenrannan toimistomme työntekijöitä Azure-maailman saloihin sekä autat pääsemään kiinni oikeaoppisiin toimintatapoihin. Pääset vaikuttamaan myös muiden tuotteidemme ja sovelluksiemme DevOps-ratkaisuihin.

Työtehtävässä edellytämme:

  • Sinulla on vähintään kahden (2) vuoden ajalta kokemusta Azure DevOpsista ja CI/CD-pipelinejen rakentamisesta
  • Sinulla on käytännössä osoitettua kokemusta palvelinympäristöjen pystyttämisestä ja tietoturvallisista verkkoratkaisuista
  • Ymmärrät perusasiat Azure-infrasta ja integraatioista – aina käytäntöjen tuntemuksesta tunnistautumiseen ja sovelluskehitykseen
  • Koet asiakastyön mahdollisuutena ja haluat aidosti työskennellä asiakkaidemme kanssa
  • Haluat oppia uutta ja olet valmis tukemaan kollegoitasi teknisellä osaamisellasi
  • Sinulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot ja itseohjautuvuutta sekä kykyä viedä aloittamasi loppuun
  • Sinulla on erinomaiset viestintä- ja yhteistyötaidot
  • Sinulla on sujuva suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito

    Arvostamme, mikäli sinulta löytyy:

  • Kokemusta finanssialasta ja ohjelmoinnista
  • Ymmärrystä automatisoinnin tarjoamista eduista ja haasteista
  • Tietokantatuntemusta, esimerkiksi SQL Server
  • Innostusta suorittaa Azure-sertifiointeja; tavoitteenamme on saada sertifiointeja vahvistettua vuosien 2023 ja 2024 aikana