Kestävä rahoitus on aihe, jonka merkitys ilmastonmuutoksen kiihtymisen myötä on entisestään lisääntynyt. Kestävän rahoituksen määritelmä on toki laajempikin, ympäristötekijöiden lisäksi siinä tarkastellaan myös yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä näkökulmia, eli ns. ESG-tekijöitä (lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance) ja kuinka nämä huomioidaan sijoittamista koskevassa päätöksenteossa.

Vaikuttamisen mahdollisuus on kenellä tahansa sijoitustoimintaa harrastavalla, yhtä lailla institutionaalisella sijoittajalla kuin yksittäisellä rahastosäästäjälläkin. Mutta voidakseen tehdä vastuullisia valintoja, tarvitsee sijoittaja luotettavaa tietoa sijoituskohteiden kestävyydestä. Kohteiden tulisi myös olla keskenään vertailukelpoisia, jolloin tarvitaan yhteneväisiä mittareita ja käytäntöjä. EU:ssa tähän on haettu ratkaisua kahden eri asetuksen kautta. Tiedonantovelvoiteasetuksen (SFDR, Sustainable Finance Disclosure Regulation) tavoitteena on lisätä läpinäkyvyyttä sijoitustuotteiden kestävyystekijöistä. Taksonomia-asetus (TR, Taxonomy Regulation) puolestaan määrittelee milloin taloudellista toimintaa voi kutsua kestäviksi kuuden ympäristökestävyyttä mittaavan tavoitteen kautta.

Asetukset ovat sinällään jo tulleet voimaan, mutta niissä säädettyjen velvoitteiden soveltaminen jalkautuu asteittain. Molemmissa asetuksissa on artikloja, joiden yhteneväiseen tulkintaan ja soveltamiseen Euroopan komissio on pyytänyt finanssialan Euroopan valvontaviranomaisia (ESA, European Supervisory Authorities) määrittelemään tekniset standardit (RTS, Regulatory Technical Standards). Nämä eivät ole vielä kaikilta osin valmiita tai lopullisesti hyväksyttyjä, mutta oletuksena on, että niitä tulisi porrastetusti alkaa noudattaa tämän ja ensi vuoden aikana.

Finanssiala on yhteisen haasteen edessä

Asioiden keskeneräisyydestä huolimatta, valvontaviranomaiset ovat nyt kehottaneet toimijoita aloittamaan valmistelut asetusten soveltamiseen. Ja hyvä niin, sillä urakka on huomattavan suuri, vaikka toimijoille tilanne on hieman epäkiitollinen, kun ne joutuvat tähtäämään liikkuvaan kohteeseen. Niinpä kaikki sijoituspalveluja tuottavat ja tarjoavat tahot, kuten rahastoyhtiöt, pankit ja henkivakuutusyhtiöt ovat kovan urakan edessä.
Mutta mikä tekee tämän niin haastavaksi?

Pähkinänkuoressa: valtava tietomäärä kerättäväksi ja analysoitavaksi sekä pitkä välitysketju, jonka varrella on useita toimijoita.

Teknisestä näkökulmasta urakka kiteytyy tiedon sujuvaan välittämiseen ja tehokkaaseen käsittelyyn:

    • kuinka sijoituspalvelun tuottaja kerää ja analysoi sijoituskohteiden kestävyyteen liittyvää tietoa ja muokkaa tiedon sopivaan muotoon seuraavan vaiheen tarpeet huomioiden
    • kuinka sijoituspalvelun tuottaja välittää tämän tiedon sijoituspalvelua tarjoavalle taholle, tiedon kaikissa eri muodoissa, raportteina, avaintietoesitteinä ja SFDR:n määrittelyn mukaisen, sijoituskohteen kestävyyttä indikoivana värikoodina
    • kuinka sijoituspalveluntarjoaja välittää tiedon loppuasiakkaalle eri ajankohtina ja eri palvelukanavissa kuten verkkosivuilla, portaaleissa ja ehkäpä jopa tulosteina.

Pitkä ja monivaiheinen ketju, mutta modernien järjestelmien tuella ja tiedonvälityksen rajapintoja hyödyntämällä hyvinkin tehtävissä. Finanssiala on uuden edessä ja yhteisellä ponnistuksella rakennamme edellytykset kestävälle rahoitukselle.

Käytössä olevien ja vanhojen tietojärjestelmien arkistointi – asia, jota mikään yritys ei voi toiminnassaan välttää. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) asettaa arkistoinnille uusia vaatimuksia: aiemmin arkistointi saatettiin hoitaa varmuuskopioinnin turvin, mutta se ei enää nykyisellään onnistu. Lisäksi lainsäädäntö velvoittaa eräiden tietojen säilytysajaksi vähintään 10 vuotta.

Arkki-ratkaisulla järjestelmien arkistointi voidaan hoitaa turvallisesti ja kustannustehokkaasti. Aktiivisessa käytössä olevan järjestelmän osalta arkistointi vaikuttaa esimerkiksi järjestelmän suorituskykyyn tai raportointiin.

– Esimerkiksi luottokorttijärjestelmän arkistointiratkaisuksi Arkki on ihanteellinen, sillä dataa on paljon ja ratkaisun avulla se saadaan siivottua pois aktiivisesta kannasta. Käytännössä arkistossa aktiivisesti käytettävä kanta on Arkkia käyttämällä jopa kymmenen kertaa pienempi ja alentaa sitä kautta kustannuksiakin. Tämän lisäksi tietojen modernisoidut hakutoiminnot ja tuotettavat tiedot ovat optimoituja, mikä puolestaan vähentää järjestelmän käyttöön tarvittavan työn määrää ja uusien käyttäjien koulutukseen käytettävää aikaa, kertoo tuotepäällikkö Janne Takala.

Arkki soveltuu käytettäväksi esimerkiksi leasing-, perintä-, vakuus-, sopimus- ja investointirahoitusjärjestelmiin tai minkä tahansa tietojärjestelmän tietojen arkistointiin.

Käyttöönotto viikoissa

Käyttöönottoprosessi on tehokas ja siinä ovat apuna Evitecin asiantuntijat sekä käyttöönottoa tukevat prosessit ja työkalut.

– Prosessi muodostuu kolmesta vaiheesta: vaatimusanalyysistä, sovituksesta ja käyttöönotosta sekä tietojen lataamisesta Arkkiin. Olen ollut mukana projekteissa, joissa parissa kuukaudessa on tehty useampi eri arkistointiratkaisu, jatkaa Takala.

Arkin hyötyjä on mm. sen soveltuvuus suurten tietomassojen arkistointiin. Tynkkynen mainitsee merkittäväksi hyödyksi myös sen, että esimerkiksi finanssialalla arkistointivaatimukset ovat kymmenestä vuodesta jopa sataan vuoteen, ja ratkaisun avulla vanhoja tietoja ei tarvitse konvertoida järjestelmästä toiseen järjestelmiä uusittaessa.

DevOps (automatisoidut IT-palvelut) tarjoaa monia hyötyjä järjestelmäprojekteissa, mutta kiteyttäen se varmistaa, että uusia toiminnallisuuksia saadaan tuotantoon nopeasti niin kehitys- kuin ylläpitovaiheessa. Malli säästää ennen kaikkea liiketoiminnan aikaa. Keskustelimme asiantuntijoidemme, Janne Takalan ja Jussi Kauhasen, kanssa DevOpsin hyödyistä.

Ketterästi kehittäen

– DevOpsin tärkein hyöty on ketteryys ja nopeus, jota se tarjoaa. Siinä ei ole perinteistä byrokratiaa, jossa kehittäjät kehittävät toiminnallisuuksia, minkä jälkeen ne menevät jonkin putken kautta jollekulle, joka varmistaa laadun. Mallissa samat henkilöt kehittävät ja asentavat toiminnallisuuksia, ja parhaimmillaan asiat toimivat nappia painamalla ja niihin voidaan reagoida nopeasti, kertoo Jussi.

Asiakkaan näkökulmasta DevOps mahdollistaa uusien toiminnallisuuksien tehokkaan tuomisen testaukseen tai ylläpitovaiheessa tuotantoon.

– Tuotantoon voidaan päivittää jatkuvasti virheenkorjauksia tai tuoda uusia toiminnallisuuksia eikä siinä mene kuukausia tai pahimmissa tapauksissa useita vuosia. Kehitysprojektissa asiakkaalle saadaan ensimmäinen demo julkaistua jo muutamassa viikossa, jatkaa Janne.

Pipeline pilvessä: enemmän automatisaatiota, vähemmän virheitä

Pilvi mahdollistaa ympäristöjen automaattisen perustamisen. Esimerkiksi uusi testiympäristö saadaan käyttöön minuuteissa ilman fyysisiä asennuksia. Eteneminen on flow-tyyppistä, julkaisuja tehdään jatkuvasti automatisoituna. Kun päivitykset tuotantoon tehdään automaattisesti, minimoidaan samalla virheet.

– Laatu voidaan varmistaa monin keinoin, mutta se myös maksaa. Automaattitestauksen avulla hoidamme asioita, jotka olisivat muuten testaajan työlistalla. Tämä tuo myös työhön mielekkyyttä, kun samoja regressiotestejä ei tehdä käsin uudelleen ja uudelleen, sanoo Jussi.

devops-software-development-operations-infinity-symbol-programmer-administration-system-life-cycle-quality-coding-building-testing-release-monitoring-online-freelance-vector-illustration

Laadukasta koodia

DevOps tarkoittaa myös automatisoitua julkaisuputkea kehittäjän työpöydältä tuotantoon. Kun tiimissä tehdään koodiin muutoksia, tehdään julkaisuputkessa aina koodikatselmointi ja staattinen analyysi sekä ajetaan yksikkötestit.

– Kehittäjän tekemät muutokset katselmoidaan aina vähintään kahden muun kehittäjän toimesta, minkä jälkeen ne viedään testiympäristöön ja ajetaan integraatiotestit. Vasta tämän jälkeen muutokset julkaistaan eteenpäin, selventää Janne.

– Ajamme samat testit kaikissa ympäristöissä. ”Putki” ohjaa työtä ja koko prosessi on pitkälle automatisoitu, minkä avulla inhimilliset virheet voidaan välttää. Meillä on työkalut automaattiseen laadunvarmistukseen ja automaattitestit käytössä. Pysymme koko ajan kartalla siitä mikä toimii, ja että kaikki toimii oikein. Asiakkaan liiketoimintaosaajien aikaa ei tarvitse käyttää testaukseen, sillä automaattitestaus estää regressiot, summaa Jussi.

annika-2021-1-crop-1-1860960
Annika Karppinen, Evitec Life Product Manager

Pensions seem to be a hot potato in the EU.

Last Autumn during the European Retirement Week Insurance Europe published the results of a survey on how EU citizens are preparing for their livelihood during retirement. The comparison between the 16 countries participating in the survey, revealed that only 40 % of Finns are privately saving for retirement. The overall average was 62 %, leaving Finns far behind. On the other hand, the Finnish national occupational pension system has been ranked as one of the best in the world in many studies, but will the base pension be enough for future pensioneers? A good question anybody should occasionally ponder on.

The same question has been raised in EU in larger scale. Within EU there are several undertakings aiming at encouraging citizens to private pension saving. PEPP (Pan-European Personal Pension) aims at lowering the barrier for starting pension saving, in addition to which EIOPA (European Insurance and Occupational Pension Association) recently commented EC’s proposal on how to increase EU citizens knowledge of their future retirement income level.

The proposed Pension Tracking System (PTS) would combine all pension saving, both statutory and private. This would give a realistic and up-to date view of the overall retirement income. Seven EU countries already have this implemented, amongst others Sweden and Denmark. The Finnish Pension record is a good start but as it collects only the information of the statutory pension, it should be extended to also compile the information of private pension savings. And although the many law changes regulating pension saving have practically halted the sales of pension insurance, many Finns still have such agreements from earlier days. These savers would certainly benefit of being able to follow-up on the overall situation.

PTS emphasizes on clarity and compressing the information to the most essential parts. Nothing odd, just basic information that can be found in a pension insurance administration system and which is easily transmitted from a modern system. Evitec’s Evitec Life policy administration solution is already equipped with numerous digital interfaces to various external parties, so adding one more is no big task.

But who in Finland would take the lead in developing a PTS? The occupational pension carriers and the Finnish Centre for Pensions administers the current Pension record, but private pension insurances are sold by life insurers. In Sweden the public and private sector have combined their efforts to develop the local PTS, i.e. the Minpension portal. Could similar willingness be found in Finland to promote a common cause?

Evitecillä on vankka kokemus kiinnitysluottopankkitoiminnan järjestelmäprojekteista. Toteutuksia on tehty mm. Hypolle, OP:lle, Oma Säästöpankille ja viimeisimpänä S-Pankille sen parhaillaan käynnistäessä kiinnitysluottopankkitoimintaa.

Kiinnitysluottopankkitoiminnan aloitus on pitkä prosessi ja tietojärjestelmän toteutus on yksi osa sitä. Ennen aloitusta asiakkaalle tarjotaan yleensä mahdollisuutta Proof of Concept:iin (POC), eli asian toteuttamiskelpoisuuden todentamiseen.

– Ennen toiminnan käynnistämistä on tärkeää todentaa kiinnitysluottopankkitoimintaan kelpaava luottomassa, osassa tapauksia se vaikuttaa jopa päätöksentekoon. POC:in aikana selvitetään, mitkä edellytykset aloittamiselle ovat ja ylipäätään minimoidaan riskejä niin asiakkaan kuin toimittajan näkökulmasta, kertoo lukuisissa toteutuksissa mukana ollut Tino Silfver Eviteciltä.

Proof of Concept:in aikana tuotetaan analyysi laina- ja vakuuskannasta. Analyysin seurauksena saadaan selville esimerkiksi mahdolliset dataongelmat, jotka pitää ratkoa ennen prosessin aloittamista. Pahimmassa tapauksessa dataongelmat nimittäin heikentävät luottokannan laatua.

– Analyysin aikana saadaan myös yleistä tuntemusta omasta lainakannasta, mikä voi joskus johtaa jopa toimenpiteisiin, jatkaa Silfver.

silfertino-096-1764790
– POC vähentää riskejä niin asiakkaan kuin toimittajan osalta, kertoo lukuisissa kiinnitysluottopankkihankkeissa mukana ollut Tino Silfver.

POC:in pihvi on asiakkaan data

POC:in ensimmäisessä vaiheessa saadaan pääsy asiakkaan ympäristöihin. Tämän jälkeen voidaan alkaa määrittelemään POC-kriteeristöä, eli millä kriteeristöllä luottoja ja vakuuksia valitaan pooliin. Tärkeässä roolissa on myös raportointiin liittyvät yksityiskohdat.

Varsinaisessa analyysivaiheessa tehdään erilaisia kyselyitä datamassaan liittyen. Rinnakkain asennetaan Covered Bonds -ratkaisun POC-versiota käyttökuntoon. Ihannetilanteessa POC:in aikana saadaan käyttövalmis demoympäristö, jossa ratkaisua pääsee kokeilemaan.

Lopuksi asiakkaalle esitellään raportti ja asiantuntijoidemme tekemät havainnot.

– Kun POC rajataan järkevästi, se saadaan yleensä toteutettua 1–2 kuukauden aikana. Hyötynä mainitsisin myös sen, että esimerkiksi työmäärät itse projektin osalta on huomattavasti helpompi arvioida, summaa Silfver.

Onko kiinnitysluottopankkitoiminnan käynnistäminen tai KLP-järjestelmän vaihtaminen ajankohtaista? Ole yhteydessä:

Tino Silfver, Director, International Business Development, tino.silfver@evitec.com

In Finland Digital and population data services agency (DVV), which is the agency administering the registry of citizens, has already some time ago acknowledged the fact that the current method of forming the personal identification number (PIN) codes identifying individuals, isn’t sustainable in the long run. In addition, the structure of the PIN doesn’t comply with modern privacy protection.  

DVV regularly issues new PINs to individuals born for example in the 20th century. Usually it’s the case of a foreigner in need of a Finnish PIN. As some countries mark in passports all citizens birthdate as 1.1. or 31.12., the need for PINs especially for these dates is higher than average. This in turn means that the variations are running out for the 3 digit long individualising number. This needs to be resolved – very soon. 

In addition to this most acute challenge, there are also some personal privacy issues with the current method of forming a PIN. A PIN, which should solely be a data individualizing a person, reveals in its’ current form the persons birthdate and gender. These should be faded out to make the PIN unambiguously an individualizing data.  

Ministry of Finance initiated in 2017 a pre-study about the PIN renewal. The final report was published in Spring 2020. This has served as a base for the PIN renewal project, which the Ministry of Finance kicked-off in late 2020. But, already in Spring 2021 it was apparent that the time schedule outlined in the final report wasn’t realistic. 

The magnitude of the change is rather evident. PIN tentacles are far reached, and they have often touchpoints with society critical functions, implying that the change will require actions from numerous instances, both officials and the private sector. As many instances are also inter-connected, this will require a good amount of coordination. This, and on the other hand the DVV’s more pressing need to find a solution for the individual number series, is not a straightforward quick fix. Therefore, the full-scale transformation of the PIN will be implemented in phases and in the first phase only the sufficiency of PINs will be resolved.  

For organisations faced with the changes, introducing the changes in phases is slightly annoying. Although a change process is often more controlled when performed in phases, it unfortunately usually also comes with a price tag. Therefore, already while planning for the first phase, it would be beneficial to grasp the final goal and strive to anticipate the following changes right from the beginning. For the PIN change at least three changing factors are already known, middle mark (indicating the birth century), birthdate and gender. When these change, also the method for checking the PIN changes. How well you hit the bulls’ eye with these (assumptions), remains to be seen.  

At Evitec we’re waiting for decisions, as the flexibility of Evitec Life system can in this situation again be demonstrated. None of the currently identified changes are critical for Evitec Life, as PIN is already used as only one dataset identifying a person. Take for instance the birthdate, which often is meaningful in an insurance policy, in Evitec Life it is a separate data field. But, as Evitec Life has extensive integrations and REST services to surrounding instances, dependencies between these will need to be carefully monitored to ensure a smooth change transition.  

Evitec Power Lending on antolainauksen ja vakuushallinnan elinkaarijärjestelmä, joka soveltuu parhaiten suomalaisen yritysrahoituksen tarpeisiin. Nyt toimme perinnän osaksi lainanhallintajärjestelmää.

Gorilla-perintäjärjestelmällä voit hoitaa saatavien perintää niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Ratkaisua on kehitetty pitkään ja asiakkaillamme on siitä käytössä eri versioita.

– Rahoituslaitoksen näkökulmasta ideaalitilanne on, että käytettävä ratkaisu kattaa koko asiakkuuden elinkaaren, tässä tapauksessa vaiheet hakemuksesta perintään, kertoo Evitecin asiantuntija Nina Luukkanen.

Lainanhallinta- ja perintäratkaisumme teknologinen yhteensopivuus on hyvä, sillä molemmissa on SQL-tietokanta, vaatimukset palvelimille ovat siis samat.

Evitec Power Lending -järjestelmän suunnittelun perustavoite on mahdollistaa tehokkaat prosessit. Reaaliaikainen tieto ja integraatiot ovat tässä avaintekijöitä. Perinnän järjestelmässämme on nämä samat piirteet. Haastehakemukset lähtevät napin painalluksella, jatkaa Financial Sector Solutions -yksikön tuotteista Evitecissä vastaava Janne Takala.

Gorilla mukautuu joustavasti asiakkaan liiketoiminnan tarpeisiin, minkä lisäksi mahdolliset lisäominaisuudet voidaan toteuttaa asiakaskohtaisesti. Se on myös integroitavissa muihin järjestelmiin. Gorillan tuominen osaksi Evitec Power Lending -ratkaisua tehostaa järjestämättömien luottojen hoitoa.

– Ratkaisu sisältää laajasti toimintoja, mutta kaikkia toimintoja ei tarvitse ottaa heti käyttöön. Voisi sanoa, että vain mielikuvitus on tässä rajana, tiivistää Luukkanen.

Finanssivalvonta* julkaisi syyskuun puolivälissä tiedotteen, jossa se kertoi toteuttaneensa teema-arvion koskien sijoituspalveluntarjoajien soveltuvuuden arviointia. Yhtenä havaintona oli, että MiFID II:n tuomia uudempia vaatimuksia oli selkeästi noudatettu heikommin kuin aiemman sääntelyn asettamia vakiintuneita vaatimuksia.

Soveltuvuusarvio liittyy sijoitusneuvonnan menettelytapoihin, mikä käytännössä tarkoittaa, että ennen kuin asiakkaalle pystytään tarjoamaan soveltuvia sijoituspalveluita ja rahoitusvälineitä, tulee pankin tai sijoituspalveluyrityksen selvittää asiakkaan tietämys ja kokemus palveluun liittyen – ja tähän tietämykseen perustuen tarjota soveltuvaa ratkaisua.

Asiakaspalvelun moninaiset järjestelmät eivät välttämättä tue sijoitusneuvojan pyrkimystä asiakkaan tilanteen kartoittamiseksi. Asia on kuitenkin syytä ottaa tosissaan: pahimmillaan pankki tai sijoituspalveluyritys voi saada laiminlyönnistä seuraamusmaksun. Toisena äärimmäisyytenä on se, että asiakaskohtaaminen muuttuu kuulusteluksi, jotta viranomaismääräykset varmasti täyttyisivät.

Asiakaskohtaamisen ratkaisumme tarjoaa hallitun ja yhdenmukaisen rakenteen asiakastapaamiseen. Se mahdollistaa asiantuntijalle keskittymisen asiakkaaseen ja asiakaspalvelun laatuun aina taustatietojen kartoituksesta asiakkaan jatkuvaan tukemiseen saakka.

asiakaskohtaamisen-jarj-1920x960-4291719

Hyödyt, joita ratkaisumme tarjoaa:
• Saat asiakkaan sijoittamisen ja säästämisen tavoitteista paremman ymmärryksen, mikä puolestaan helpottaa asiakkaalle sopivan ratkaisun esittelyä
• Tiedot ovat keskitetyssä järjestelmässä
• Asiakastapaamisesta voidaan kerätä selkeästi mitattavaa dataa
• Prosessi on selkeästi auditoitavissa, mikä auttaa noudattamaan finanssilaitoksen linjauksia ja viranomaisvaatimuksia
• Järjestelmä on mukautettavissa finanssilaitoksen omaan asiakkuuksien hoitomalliin

Ratkaisu voidaan toteuttaa on-premise tai pilvipohjaisena. Ennen toteutusta käymme läpi asiakkaan tilanteen ja valitsemme yhteistyössä parhaan mahdollisen teknisen toteutustavan ja sen, miten ratkaisu saadaan integroitumaan saumattomasti asiakkaan prosesseihin.

Kiinnostuitko? Ole yhteydessä:

Tino Silfver, Director, International Business Development, tino.silfver@evitec.com

*) Sijoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden soveltuvuuden arvioinnissa kehitettävää

ak-2142140
Annika Karppinen is a Product Manager at Evitec

Written by Annika Karppinen

Who still remembers the time when a money transfer between two parties took several days? Even between two banks operating in the same country, money transfer was by no means a straight highway but rather a local train, stopping several times during the process. In Finland this was put to history over 10 years ago, when euro countries moved to SEPA payments and ISO20022 standard enabled faster money transfers. Since then, also Evitec’s Evitec Life Payments has supported the ISO20022 format. 

As Nordic countries form a unique market area, there is on a daily basis a significant number of money transfers within the region but the speed of those resemble that of a local train. Within the region there are several payment systems in use, many built on outdated technology, which slows down the money transfer process. In addition, there are several providers for clearing services which all use different standards. Goes without saying, this isn’t cost effective, neither for the service providers nor for the users. 

P27 Nordic Payments Platform was established to deal with this challenge. Six Nordic banks are behind the project: Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP, SEB and Swedbank. The goal is to create a payment platform which enables cross-border real time money transfers in multiple currencies. As ISO20022 is fast becoming a global standard, it’s self-evident the project is based on the same. 

P27 got in July 2021 EU approval for merger with the Swedish Bankgirot. By this, P27 can start actual work and as a first step batch payments in Swedish Kronas will be renewed. The fact that all Swedish mass transfers are handled by Bankgirot gives a good understanding of the scope of the renewal.

Evitec Life Payments is prepared for the new era for Nordic payments 

Evitec Life Payments supports P27 Nordic Payments. Extending the PLP Payments solution based on existing SEPA and ISO20022 support was a straightforward process. In Sweden Länsförsäkringar is using PLP Payments for outpayments of pensions and insurance benefits, making the operational reliability of the system critical. It’s great to see P27 taking hold in Sweden and gradually taking over the market. 

State Treasury Finland has chosen Evitec as the supplier of its new loan management system. The system procurement was a result of a public tender. The agreement also covers maintenance services and further development work related to the system.

valtiokonttori-300x212-8888321The State Treasury’s Lending unit is in charge of administering loans, interest subsidies and central government guarantees granted from government funds. The new system agreement covers life cycle management of government loans, including ledger, contract and product management.

Evitec has worked with State Treasury previously when it renewed State Treasury’s collateral management system. Project starts in October 2021 and it is scheduled for completion in 2023.

Further information:
State Treasury, Deputy Director, Sanna Pälsi, tel. +358 295 502 210
Evitec, CEO Ilkka Starck, tel. +358 9 681 731

State Treasury
State Treasury central government, citizens, the municipal sector, communities and companies. The agency was founded in 1876. It employs approximately 300 people.